maanantai 20. huhtikuuta 2015

Rahastusta ja söpöilyä

Eilen oli kiva päivä. Käytiin siellä Kuopiossa mistä olikin jo puhetta. Ikeaan nyt oli eniten hinku ja kenkäkaappi se isoin asia minkä tarvin. Kierros oli kyllä muiden mukana olijoiden takia todellakin pikainen, en viitsinyt sitten jäädä kupeksimaan sinne minnekään mitä olisin tehnyt yksin ollessa.. jotain jäi listalta sitten siinä hötäkässä katsomatta kokonaan, mutta pääpiirteittäin nyt sain mitä halusin.

Nopsaan kävin myös muutamassa muussa kaupassa ja koko shoppailukierros syömisineen kesti vaan kolme tuntia! Varsin nopea suoritus kun ajattelee mitä kaikkea siellä on! Ehkä seuraava reissu onkin sitten naisseurassa ja kestoltaan "normaali" koko päivän kestävä tapahtuma..

Lapsilla oli omaa rahaa mukana, jotta vältyttäisiin -"mä haluun tuon!" -kinasteluilta.. Se olikin varsin opettavaista, kun piti antaa rahaa myyjälle, varsinkin meidän 7-v neiti oli innoissaan kun ei ole paljon aiemmin ostellut.. piti sitten saada Ikeasta se sadas pehmokoira.. mut omalla rahalla, niin pitihän se sallia..  Kyllähän tuo mieluiselta tietysti alkuun vaikuttaa, ja sanoipa hän kun keskusteltiin kotona tästä kasvavasta pehmojen määrästä että ei varmaan enää mitään muuta halua tän jälkeen kun se on niiiiin sulonen se uusin!.. joopa joo.. :)

Toinen ostos tyttärellä oli tämä Tigeristä bongattu suloinen pupusäästölipas. Myös äidin mieleen kovasti ja onhan tämä nyt hyödyllinenkin. Heti kotiin tullessa piti sitä vähän ruokkia :)




Pupu joutui "häkkiin", kun en vielä ehtinyt miettiä lopullista paikkaa näille myöskin Tigeristä ostetuille koritaloille. Ostin pinkin ja valkoisen ja alkuperäinen idea oli  laittaa ne tytön huoneen seinälle, mutta pitää vielä vähän miettiä. Sopiihan nämä muuallekin! Toinen majailee tällä hetkellä uuden kenkäkaapin (jonka illalla heti kasasin!) päällä. Kaapista parempaa kuvaa kunhan saan sen yläpuolelle tulevan tauluviritelmän valmiiksi.



Miesten into shoppailla ei ollut niin voimakas.. poika ei löytänyt mitään ja mies osti yhden donitsin..


6 kommenttia:

  1. Mun mies viihtyisi Ikean ruuanlaitto puolella tuon 3 tuntia. Siinä ajassa ehdin minä sitten koluta niitä muita osastoja :)

    VastaaPoista
  2. Kuulosti mukavalta päivältä. Minun mies vietiin hänen polttareissaan pohjoisen Ikeaan asti! 😂Minun piti tehdä ostoslista mukaan. Harmi, kun ei uskaltanut kovin pitkää listaa tehdä, kun ei tiennyt kuka ne maksaa.😂Hauskaahan noilla oli ollut.Nyt on ollut tarkoitus käydä ystävien kanssa Kuopiossa.

    VastaaPoista
  3. Ompa ihanat nuo talokorit! <3 Ja tietysti pupu myös :) Kyllä tekis mieli päästä käymään Tigerissa, sieltä löytyy aina kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
  4. Ompa ihanat nuo talokorit! <3 Ja tietysti pupu myös :) Kyllä tekis mieli päästä käymään Tigerissa, sieltä löytyy aina kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
  5. Sullahan on Outi kiva mies! Löysi munkin mies sieltä paistinpannun, mutta siinä ei montaa minuuttia mennyt..

    Anne: miehen polttareissa extremet on ollut kohillaan ;)

    Heli: juu Tiger on huippupaikka! Sen takia piti just Kuopioon päästä, Haaparannan Ikeaanhan on meiltä melkeimpä sama matka et ois voitu käydä sielläkin muuten. Toivottavasti tulee pian se verkkokauppa mistä on puhuttu!

    VastaaPoista
  6. Söpö pupu!Itselläkin vähän mielessä josko lauantaina piipahtaisi Kuopiossa...

    VastaaPoista