perjantai 31. tammikuuta 2014

Lamppu paperinarusta

Tästäpä alkaa taas uusi käsityö! Tarkoitus olisi tehdä tytön huoneeseen itse lamppu paperinarusta. Vierailu käsityökeskuksessa auttoi löytämään puuttuvat tarvikkeet ja kaikkea muutakinhan siellä olisi ollut.. Huomasin myös sellaisen seikan, että suinkaan kaikki itse tehty ei ole halpaa.. Nämä tarvikkeet tulivat maksamaan jo useamman kympin ja siihen päälle lamppusysteemi.. Halvemmalla olisi päässyt ostamalla valmiin lampun, mutta satsaan nyt uniikkiin lopputulokseen. Viikonlopuksi tässä on nyt hommaa, mikäli flunssa hellittää sen verran että jaksaa tehdä..



                                        Kivaa perjantaita!

torstai 30. tammikuuta 2014

Onnellisuuspäiväkirja


Kiva pakkaspäivä!

Siihen sopii tällainen kesäinen kuva! Flunssan kourissa mennään ja fiilis ei ole parhain mahdollinen.. Siispä päätin ajatella jotain positiivista.

Minulla on tapana toisinaan kirjoittaa päiväkirjaa.
Siis ihan paperille.

Ensimmäisen päiväkirjani taisin saada ekaluokalla ja heti kun opin kirjoittamaan, siihen ilmestyi tekstiä. Ihanan huteralla käsialalla ja ah, niin dramaattisin sanoin, koska elämä nuorempana (teininä, murkkuna..) oli jotain äärettömän kamalaa ja ihanaa! Näitä kirjoja on sitten siunaantunut muutama ja kaikki on tallessa jotta niitä voi aina joskus lukea ja muistella vanhoja "hyviä" aikoja..

Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän on aikaa tällaiselle.. Niinpä olen yksinkertaistanut asiaa. Viimevuosina, tosin valitettavan harvoin, olen yrittänyt  pitää onnellisuuspäiväkirjaa johon kirjataan ylös sen päivän hyvät asiat, lyhyesti ranskalaisin viivoin.

 Tämä kannattaa! Jokaisessa päivässä on nimittäin jotain hyvää ja se usein unohtuu.

Yksi "lupaus" uudelle vuodelle minulla oli että murehtisin vähemmän. Kulutan paljon energiaa murehtimalla asioita joihin en edes kauheasti voi vaikuttaa. Tämä vie turhaan voimia.


Tässä torstaipäivässä hyvää oli:

- aamulla vaaka kertoi että laihdutus etenee, tosin aika hitaasti mutta kuitenkin suunta on oikea

- aurinko paistoi vaikka pakkanen paukkui.. (kevät tulossa!)

- miehellä lyhyt päivä töissä, ei tarvi yksin huolehtia lasten iltatoimista

- ei mitään pakollista menoa illalla, voi keskittyä sairastamiseen ja levähtämiseen

- huomenna on jo perjantai ja viikonloppu alkaa!


Mistä sinä tulit onnelliseksi tänään?









-

maanantai 27. tammikuuta 2014

Nukkekoti

Suunnittelin pari vuotta sitten tytölle tällaisen nukketalon jonka tuttava sitten toteutti. Itselle jäi maalaushomma ja sisusteiden hankinta. Olihan se iso homma kun joululahjaksi tämä tuli, miten saada pidettyä salassa. Mummolassa kävin tätä maalailemassa monena iltana ja lopuksi toin sen kotiin ja laitoin piiloon. Riemu oli rajaton kun noin ison paketin pukki sitten toi!




Ostin tähän sellaisia sieviä pikku nukkeja ja tein muutamia kalusteita. Ajattelin että tässä on loputon leikkimaratoni kunhan saadaan lisää kalusteita yms. No, olin väärässä. Tyttö on samanlainen kuin minä itsekin pienenä, että eläimet ne vaan kiinnostaa, ei nuket (lukuunottamatta barbivaihetta). Tästä on tullut hiirten, koirien ja hevosten koti. Tallipaikka löytyy 24 hevoselle ja ponille.. Sulassa sovussahan ne täällä majailee ja yöpyy, kun taas sitten pääsevät laitumelle ym tekemisiin mukaan.













sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pastasalaatti

Sunnuntain kunniaksi tein pastasalaattia, maukasta ja kaloripitoista herkkua! Jotta voi ensi viikolla taas hyvällä syyllä urheilla!.. Mulle sopii tällaset reseptit jossa vaan pilkotaan ja sekoitetaan.. Tämä käy ihan ruuasta, sen verran tuhtia tavaraa. Näistä aineksista tulee iso kupillinen josta riittää useammallekin syöjälle.


   



Pastasalaatti

1/2 pss tricolor kierrepastaa
1/2 pala 17% goudajuustoa
2 kokonaista suolakurkkua
1 pun paprika
1/2 pss savukinkkukuutioita
1/2 tuubia kevytmajoneesia
1-2 omenaa
muutama siivu meetwurstia

Kaikki osaset pilkotaan kivoiksi pikku kuutioiksi, pasta keitetään ja nakataan sekaan majoneesin kera. Sekoitetaan ja valmista! Hyvää lämpimänä ja kylmänä. Jos jättää pastan pois niin täähän käy melkein karppiruuasta.. en tosin oo kokeillu onko sit niin hyvää..


                                   Leppoisaa päivää!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Rakkain kaluste

Meillähän on aika paljon kaikkea vanhaa kalustetta ja tavaraa. Osa perintönä saatu ja osa viime kesän kotitalon tyhjennyksen yhteydessä pelastettuja. Tunnearvoltaan mittaamattoman arvokkaita ja näin ollen ne on ollut "pakko mahtua" meille, vaikkei nyt ihan oikeasti kunnolla mahdukkaaan..

Jos mun pitäisi yksi kaluste valita jonka saisin tästä talosta ottaa mukaan, se olisi ehdottomasti tämä vanha "Ameriikan arkku". Todella kulunut, todella vanha ja todella rakas! Tämä on tieten isoisoisän vanha matka-arkku kun hän Amerikkaan aikoinaan lähti ja tuli myös takaisin koska tämä ihanuus on tässä :).

Tämä arkku on ollut mun matkassa jo heti ensimmäisessä omassa asunnossani ja on seurannut uskollisesti asunnosta toiseen ja tulee todennäköisesti olemaan meillä aina!













Aarteitahan tänne sitten pitää myös säilöä kun on niin aarrearkun näköinen. Arkku säilöö mun kaikki kankaat, jotka on mulle kuin aarteita..




perjantai 24. tammikuuta 2014

Makuuhuoneen uusi ilme

Makuuhuoneeseen piti saada nyt vähän keväisempää fiilistä. Ruskea samettipäiväpeitto on kyllä ihana, mutta aika tumma. Ja nyt on myös hyvä aika eläintaloudessa pitää valkoista peitettä, koska sen siistinäpysymisennuste on pikkuisen pitempi, kuin kevään kurakeleillä.;)







Tytär piirsi viime viikolla hienon kuvan meidän perheestä. Todella iloinen olin mun uudesta hiusväristä!..




Tämä pitää pitää mielessä!

torstai 23. tammikuuta 2014

Kesää odotellessa

Jotenkin tämä talvi nyt ei ole mistään kotoisin.. Ensin sataa vettä ja ei ole lunta, sitten tulee tällaset pakkaset! No, onhan se ihan normaalia säätä tammikuulle, mutta saisi olla enemmän lunta! Ei pääse edes hiihtämään tai pulkkamäkeen, vähän masentaa..

Olenkin siirtänyt ajatukseni jo kevääseen. Mietin jo vähän pihahommia ja sitä mihin ihmeeseen saan tuolta varastosta kaikki tavarat mahtumaan, kun se pitää kohta tyhjentää..

Mutta sitä ennen fiilistellään vähän viime kesää.. ihanaa lämmintä, aurinkoista kesää!













Ihania itsekasvatettuja tomaatteja tulossa! Nam!
Saa nähdä miten ensi kesänä tomaatinkasvatuksen käy, kun syysmyrsky vähän hajotti kasvihuonetta..



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pojan huone

Pojan huoneessa tein vähän järjestelyjä. Siellä on ollut kalustetta joka lähtöön ja muutamia väliaikaisia ratkaisuja, jotka sai nyt lähteä. Muutenkin huone on aina kuin pommin jäljiltä. Pojan intohimo on legot, joilla tykkää rakennella. Keskeneräisiä rakennelmia lojuu sitten siellä täällä ja lattia on täynnä palikoita. Olenkin ollut aika armollinen tämän huoneen suhteen, enkä ole sitä kovin paljon siivoillut. Minä kun laitan kaikki osat aina väärään paikkaankin!

Nyt oli pakko vähän raivata, ja nämä kaksi kuvaa onkin siinä vaiheessa otettu, kun lattia on vasta siivottu..






Meidän vaatehuoneesta toin tänne tuon isomman lokerikkohyllyn ja sahan alle joutuu tuo matala vanha (ja vähän resu) taso ja nuo ruskeat hyllyt, jotka on mun itseni tekemät! Opiskelin vuoden kalustesuunnittelua ja nuo on niiltä ajoilta.. tunnesyistä oon niitä säästänyt, mut en halua niitä enää.






Tuo parvisänky on ollut kyllä hyvä, mutta nyt poika on alkanut puhumaan että haluaisi normaalin matalan sängyn. Sohva joutuisi silloin siirtymään paikkaan b tai myyntiin. Parvi kävisi tytölle, jos lyhentäisi vähän jalkoja. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Musta matto odottaa vielä varastossa. Tämä anopin kutoma villamatto saa olla nyt talven kun on niin ihanan lämmin.

Tuosta tapetista täytyy sanoa sen verran, että kun kävimme tätä taloa 8 vuotta sitten katsomassa ekaa kertaa, sanoin miehelle kun lähdettiin, että tuo sininen tapetti lähtee kyllä ensimmäisenä kun muutetaan. No, nyt ollaan kohta kaikki muut huoneet rempattu, ja tämä tapetti on vielä tässä.. Se on sittenkin ihan ok.









tiistai 21. tammikuuta 2014

Koira


Meidän nuorimmainen, elikkä ihana karvaläjä Nelli täyttää tänään 3-vuotta. Siispä vähän tarinaa hänestä.   
                                                             
Koirasta haaveilin ensin vuoden ja sen jälkeen puoli vuotta etsin sopivaa vaihtoehtoa. Kyllä meinasi hukassa olla! Halusin koiran, josta lähtisi mahdollisimman vähän karvaa, olisi pieni- tai keskikokoinen, lapsiin tottunut jne.

Pitkän etsinnän jälkeen meille tuli Nelli. Nimi oli valmiina koska pentu oli jo 3kk vanha ja tottunut tähän nimeen. Nelli on seropi ja siinä on äidin puolelta saksanmetsästysterrieriä ja isän puolelta havannankoiraa ja perhoskoiraa.

Ja onhan siitä aika persoona kehittynyt! Karvaa lähtee tosi vähän, mutta turkki on ihana sekasotku. Harjauksen jälkeen yksi pörhistys riittää palauttamaan laineet kohdilleen..tai siis sotkuun!  Lapsista tykkää ehkä vähän liiankin paljon (nuoruuden intoa riittää vielä ja leikit on sen mukaset..)!

Ja EGO, se on suuri! Pieni koko hämää, sillä tästä paketista löytyy poweria! On myös todellinen vahtikoira, meille ei kyllä kukaan salaa pääse tulemaan!


Niin ihana!



                                                       Tarttis ehkä käydä parturissa..



                                                 Siis niiiin kyllästynyt tähän kuvaamiseen..!








maanantai 20. tammikuuta 2014

Hevosille ruusuke

Pitkästä aikaa vähän paperiaskarteluja. Meillä asuu heppatyttö, jolla on 5 keppiheppaa. 3 parasta saa nyt ruusukkeet. Ohje on tosi helppo ja se kuuluu näin:


Tarvikkeet:
paperia, sakset, nitoja ja numerokoriste/ tussi

Työohje:
Leikkaa paperista 10 kpl 2 cm levyisiä suikaleita. Leikkaa myös kaksi ympyrää. (Toisen ympyrän tein pahvista). Kierrä paperisuikale kuten kuvassa. Kiinnitä nitojalla se toiseen ympyrään. Niittaa ympyrä täyteen suikaleita.

Tee sitten toinen kierros. Niittaa nyt suikaleet aina edellisten kierroksenväleihin. Tee kahdesta suikaleeesta ruusukkeen koristenauhat ja kiinnitä ne ruusukkeen taakse. Liimaa lopuksi toinen ympyrä ruusukkeen keskelle peittämään niitit. Liimaa numero tai piirrä se tussilla.

Taakse laitoin ihan vaan klemmarin ja kuminauhan jolla sen saa heppaan kiinni. Hakaneulakin voi toimia, mutta itse en uskaltanut sellaista laittaa.









sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Olohuoneen efektiseinä

Suunnittelupalaverissa päädyttiin tähän tapettiin. Liikkessä se tuntui tosi hyvältä, mut en nyt ole yhtään varma sopiiko se sittenkään.. Tätä löytyi myös hyvin vaaleana versiona, joka oli lähes valkoinen ja samalla lailla kiiltelevä, mutta se taas tuntui liian pliisulta..

Kauhean vaikeaa!! Haluan löytää jonkun vaihtoehdon josta tykkään 100%.







Ei se nyt ainakaan noihin  ruskeisiin juttuihin sovi yhtään..

lauantai 18. tammikuuta 2014

Seinätarroja

tarratar.fi


Tänään oli nyt se suunnittelupalaveri. Siitä jäi vähän sekavat fiilikset. Oon aika huono päättämään, ja 1,5 h taisi olla mulle liian lyhyt aika. Saatiin tapetit ja maalit valittua, mutta olohuoneen "wow"-seinä on nyt vielä mietinnän alla. Liikkeessä valittu tapetti näytti tosi hienolta siellä, mutta kun kotona mallailin koepalasta seinälle, ei se ollutkaan enää niin hieno.. Onneksi mitään ei vielä tilattu, tarjousta vaan laitetaan mulle tulemaan, joten se nyt menee varmaan vaihtoon.

Tyttären huoneeseen saatiin kyllä kiva tapetti valittua. Se on tosin aika simppeli (ja ujo) valinta kaikkien niiden satumetsien joukosta mitä mulle esiteltiin, mutta kun ajattelin kaikkea sitä kamaa mitä huoneessa tulee olemaan, oli tämä valinta perusteltu sillä. Sinne tulee nyt yhdelle seinälle sitä violettia tapettia, ihan yksiväristä, joka kimaltaa ihanasti. Varmaan isona pintana tosi hieno! Toiset seinät ovat vaaleita, melkein valkoisia maalipintoja.

Sisustustarroja olen tässä koittanut nyt löytää, täytyy vielä hyväksyttää tytöllä näitä. Tässä muutama äidin suosikki:




Sisustustarra- setti "Spring Bird" -SKIP HOP
hattentatti.fi
                               

 


Sisustustarra Perhoset2

perjantai 17. tammikuuta 2014

Remppasuunnitelmia

Viime päivät on mennyt ajatustyön merkeissä, sillä koko ajan se tuleva remontti on mielessä.. Yritän saada mahdollisimman tarkasti selville nyt mitä haluan, ennen kuin menen sinne suunnittelupalaveriin huomenna.

Tyttärelläkin on toiveita tietenkin.. pinkkiä seinää yms. Tokihan häntä pitää kuunnella, onhan tulossa hänelle huone. Pinkkiä seinää ei tule, sen olen päättänyt ja hienovaraisesti vihjailemalla sain violetille seinälle hyväksynnän :)  Se on enemmän meidän molempien mieleen ja on todennnäköisesti pitempiaikainen ratkaisu.

Huomenna selviää sitten muuttuuko sekin ajatus! :)







Mullahan näitä ideoita piisaa parin kansion ja korkean lehtipinon verran.. Näitä on vuosien varrella ahkerasti kerätty!



Mahdollinen seinän väri olisi tässä.


Ihanaa perjantaita!