sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Tyttären uusi huone

Mielessäni on pyörinyt jo pidemmän aikaa ajatus lasten huoneiden vaihdosta. Pojan huoneessa oli kolme korkeaa kaappia ja tyttären huoneessa vanha epäkäytännöllinen irtokaappi. Kuitenkin tytöllä on paljon enemmän tavaraa.. Huoneiden vaihdolle oli siis perusteltu syy ja niin me yksi kaunis päivä tämä toteutettiin. 

Olihan homma loppujen lopuksi aika suuri, koska molemmista huoneista meni seinämateriaalit vaihtoon. Lisäksi tytär ei enää kelpuuttanut parvisänkyä, joten uusi sänky piti ostaa. Parvisängyn poismeno aiheutti kyllä sen, että vaikka huoneessa on nyt kaappitilaa, huone tuntuu paljon ahtaammalta kuin ennen.. tavaraa riittää lattialle ja pöydille.. Raivasin kuvan ottoa varten kassillisen tavaraa piiloon pöydältä ja sängyltä.. No, voihan se olla että teini-iässä vaan tavarat ei vielä löydä paikkojaan ;) 

 

 

Ilahduin kovasti tyttären tapettivalinnasta, itsekin kun olen viime aikoina kovasti mieltynyt vihreään. Muut seinät ovat ihan vaan valkoiset. Verhoja pähkäilin pitkään. Koetin etsiä vihreää, mutta huonoin tuloksin. Tauluja pöydän päälle laittaessa tajusin kuinka hyvin keltainen sopii vihreän kanssa ja muistin kaapissa olevat keltaiset verhot. Aika nappivalinta! Ja nyt ollaan sitten takaisin seitkytluvulla! :) :)

 

 Valkoinen seinä on pyhitetty taiteelle

Instaan laitoinkin näistä meidän kasvikokeilusta kuvaa kun istutettiin reilu kuukausi sitten. 

Nyt siellä vähän jo nousee pieniä alkuja! 

Paitsi päärynä..


Oispa huone aina näin siisti.. ;)


Pojan huone on vielä vaiheessa. Tai periaatteessa valmis, mutta en ole yhtään tyytyväinen paljaaseen valkoiseen seinään, joka huutelee jotain taidetta. Siitä ehkä sitten myöhemmin lisää. 


Mukavaa viikkoa!

lauantai 11. syyskuuta 2021

Hyggepeitto

Kyllä se alkaa jo tuntumaan niin syksyltä, että paksummat viltit ja karvatyynyt on kaivettu kaapeista ja kynttilöitäkin on polteltu jo tovi..

Olen tykästynyt näihin Skinnwillen tekstiileihin, joita meillä on kaupalla. Multa löytyy jo pari aitoa lampaantaljaa ja sitten feikkiturkistyynyt ja -talja. Nyt hankin tämän ihanan torkun, josta olen jo vuoden päivät haaveillut. Ja samaa sarjaa pitkulaiset tyynyt, jotka ovat nyt tuolla seepratyynyjen takana niin, etteivät juuri näy.

On muuten aikas ihana vetää tämä paksu ihanuus päälle ja oikaista sängylle katsomaan telkkaria pimeinä syysiltoina. Nyt onkin ohjelmatarjonta taas kohdillaan, kun tulee pitkästä aikaa myös kotimaisia sisustusohjelmia. Remppa ja muutto Suomi on kyllä mun lemppari!



Ihanaa syksyistä viikkoa! 

Jokos siellä hyggeillään?

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Somekukat

Nyt olin somemainonnan uhri ja hain saman tien Jyskistä tämän oksakimpun kun sen instassa jollakin näin! Ja onneksi hain, koska nämä ovat aivan ihania! Sopivasti monenlaista oksaa ja lehteä. Tykkään kovasti ja sopii näin syksyyn! Sopiva maljakko mulla on vielä hakusessa, mutta sitä on vaikea löytää.. Näyttää vähän siltä, että pitää itse tehdä.. ;)




keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Satumetsä

Tyttären kanssa innostuttiin tekemään pieni satumetsä terassin pöydälle. Metsästä löytyi tarvikkeet ja kettu tehtiin itsekovettuvasta savesta. Bambi löytyi tytön jemmasta ja pienen pussin sieniä hain kaupasta. Tämä oli ihan kiva projekti ja jouluihmisenähän mä jo vähän mietin miten tämän sitten jouluksi somistaisi :)





sunnuntai 29. elokuuta 2021

Pihahommia ja puutarhaunelmia

Kesä se on ihanaa aikaa, kun saa touhuta pihalla. Toisaalta pihahommat voi olla aika rasittavia! Koko ajan saa olla kitkemässä jotain nurkkaa, jos haluaa pihan pysyvän edes kohtuu siistinä.. Mullahan oli kesälomalle paljon suunnitelmia pihalle, mutta helteet teki sen, että mitään en sitten oikein jaksanut tehdä.. Mulla oli myös siirtojuttuja mielessä, mutta eihän niitäkään  kannattanut tehdä ennen kun tuli vähän viileämpää. Nyt on sitten touhuttu pihalla urakalla!

Tein ison muutoksen syreenin alle, jossa oli autonrengaskukkapenkki. Kesän myrskyssä sireenin oksat taipuivat niin, että kukkia ei oikein edes nähnyt sieltä alta, niimpä tein keskelle penkin vanhoista muurikivistä ja laudasta. Reunoille laitoin vielä renkaat, vaikka ajattelin ne jo laittaa pois. Jotenkin ne kuitenkin rajaa kukkapenkkialuetta niin hyvin, että annoin olla. Nyt nuo ei kyllä näytä juuri miltään, mutta odotan jo kevättä, että kukat tuovat vähän väriä. Ostoslistalla on myös jotain syksyllä kukkivaa perennaa, jota voisi hankkia tähän vielä lisäksi. Syysleimua tms


Tuijakin sai uuden paikan ison kiven takaa. Oli ennen toisessa reunassa ja teki kulun varastoon ahtaaksi. Tykkään tosi paljon nyt tuosta uudesta paikasta! Ensi kesän projekti on sitten tehdä leikkimökistä kasvihuone!

Trampoliini sai tänä kesänä lähtöpassit ja siitähän se ajatus sitten lähti, että pihalle sopisi muutama puu lisää.. Meillä on tosi paljon hyötykasveja pihalla ja kokoelma karttui tänä kesänä yhdellä mustalla viinimarjapensaalla ja kahdella kirsikkapuulla. Ajattelin ensin laittaa luumupuun, mutta sain lahjoituksena nuo kirsikat, joten nehän sitten laitettiin. 

 

Takapihalle ilmestyi myös samanlainen heinäseiväsaidanne mikä on etupihallakin. 

Alan nyt olemaan takapihaan aika tyytyväinen. Koko ajan mun puutarhainnostus kasvaa ja olen oppinut paljon uusista kasveista. Tähän asti mulla on ollut perusvarmaa kuunliljaa yms, mutta nyt pitää kyllä laajentaa kukkavalikoimaa! Ja innolla jo odotan tuota kasvihuoneprojektia!

Etupiha on paljon vaikeampi, se on edelleen vaiheessa kun en tiedä mitä sinne laittaisi.. 


 

Puuhasteletko sinä pihalla syksyllä?

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Uusi makramee

Pitkästä aikaa innostuin tekemään makrameeta ja halusin siihen lisätä helmiä. Nämät ruskeat ovat jostain kaulakorusta. Mallista halusin mahdollisimman yksinkertaisen ja tällainen siitä sitten tuli! Oksa ehkä menee vaihtoon, ihan rimpula tuo nyt..

Pienempi makramee on valmistunut jo aiemmin. Ihan kivoja tuollaiset pienetkin!




sunnuntai 15. elokuuta 2021

Bambukranssi

Käsityöt ja teeseitsevärkkäilyt ovat olleet viime aikoina vähän vähissä. Nyt kuitenkin bongasin kauppareissulla hauskan bamburenkaan josta innostuin. Silkkikukkaoksa sai kyytiä ja leikkelin siitä sopivia paloja kranssiin. Kiva, vähän bohohenkinen koriste sopii hyvin makkarin mustalle sinälle!






sunnuntai 8. elokuuta 2021

Heinäseiväsaidanne

Pitkä kuuma kesä teki vähän pihalle huonoa ja odottelinkin koko loman ajan viileämpiä kelejä. Niitä ei tullut ja vähän mun puutarhainnostuskin siinä sitten lopahti samalla.. Jotain kuitenkin alkukesästä sain aikaiseksi, nimittäin heinäseiväsaidanteen parkkipaikan reunaan.

Tässähän oli ennestäänkin jo pieni aidanne, mut nyt tein tuplasti isomman. Kukkia ajattelin siihen laittaa, mutta lyhdyt sopi pienen koon takia paremmin väleihin. Ja kukkia on nyt tuolla maassa! Kevään orvokkiamppelin lapsia sieltä puskee koko ajan pintaan niin, ettei raaski ruohoakaan tuosta leikata!..

 

Nythän nuo kelit viileni ja jotain olisi vielä mielessä, mitä pihalla voisi tehdä. Eilen lähti trampoliini viimein meidän tontilta pois, joten sille ei tarvi enää jemmata paikkaa. Tilalle mahtuisi vaikka mitä! Ainakin pari uutta mustaa viinimarjaa pitää ostaa ja istuttaa. Ja on meillä mietinnässä vielä jokin hedelmäpuukin. Saapas nähdä mitä keksitään! :)


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Pieni mosaiikkityö

En ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut mosaiikkitöistä. Enkä innostunut vieläkään tämän pienen työn myötä.. 

Töissä siivottiin vanhoja laattamallipaloja pois ja tämän sitten kiikutin kotiin, kun oli niin ihanan värikäs. Monta kuukautta se odotteli kaapissa ja nyt viimein kesälomalla päätin siitä tehdä pannunalusen. 

Pohjalle leikkasin palan korkkimuistitaulusta ja liimasin laattaverkon tukevalla liimalla siihen. Sitten piti metsästää sauma-ainetta, jota onneksi löytyikin aika helposti Kärkkäisen askarteluosastolta. Saumaus oli hieman sotkuista puuhaa, ja vaati useamman kerran, ennen kuin tuli siistiä. Lopuksi kuivatus ja reunan maalaus akryylimaalilla. 

 



 

Ihan kiva tästä tuli. Eihän sitä tiedä jos joskus innostuu isommistakin töistä.. 

Oletko sinä kokeillut mosaiikkiaskartelua?

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Piristystä pikkuvessaan

Inostuin päivittämään meidän pikkuvessan ilmettä, kun kaupalle saapui erä Pappelinan Odd&Rare-mattoja. Iskin silmäni heti ihanaan oranssiin pikkumattoon, joka sopikin täydellisesti meidän veskiin. Kaveriksi piti sitten hankkia astetta laadukkaammat Gantin käsipyyhkeet, niissä kun oli tismalleen sama pirteä mandariinin sävy! Olemassa oleva saippuapullokin sattui olemaan oranssi, niin tulihan tästä aika pirteä paketti!

Lomakin alkoi eilen. On se vaan mukavaa! Paljon ollaan puuhasteltu pihalla ja sama meno jatkuu lomallakin! Muutama pikku reissu on tiedossa ja mahtuu siihen kolmeen viikkoon rentoiluakin. Mitään isompaa projektia ei nyt (ainakaan vielä..) ole lomalle tiedossa. Ja sääkin näyttää aika kivalta! 

Mukavaa viikkoa myös sinne! Onko siellä jo lomafiilis?


sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Uudistunut terassi

Pitkästä aikaa blogin äärellä! Kaikkea on tässä välissä tapahtunut. Mulla on ollut uudistumiskausi ja vaihtoon on lähtenyt sänky ja terassin kalusteet. Samalla on mennyt kiertoon paljon tavaraa ja tilaa on tullut uusille asioille. 

Terassin uudistus lähti siitä, että pöytä oli huonossa kunnossa, enkä jaksanut sitä enää alkaa korjaamaan kun oli jo ollut meillä niin kauan. Pöytäryhmä oli kuitenkin kohtuukuntoinen muuten, joten löysi uuden omistajan ja mä sain hankkia uuden tilalle. Tällä kertaa halusin helpon ja simppelin ratkaisun, joten valitsin polyrottinkia. 

Sitten kun uusi pöytäryhmä oli paikoillaan, alkoi meidän ruosteinen ja naruilla korjattu keinu näyttämään aika kurjalta ja päätin senkin laittaa pois. Tilalle tuli ihana polyrottinkisohva, jota olen jo useamman vuoden salaa haaveillut. 

Pöytä on vanha ja sen puolestaan pelastin polttopuuläjästä ja maalasin mustaksi. Onneksi ei mies ollut kerennyt sitä tuhota! :)

Kaapista löytyi vielä pinkkiä, joten tekstiilejä ei tarvinnut hankkia, herätesotostyynyä lukuunottamatta.

Tästä tuli oikein pirteä!




Ilmatkin sopivasti lämpenee ja terassikeleistä pääsee nauttimaan!


sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Safaribohoa

Olipas hassun kuuloinen nimitys mun makkarin uudelle tyylille!:)

Makkarissa ei oikein tunnu löytyvän sopivaa fiilistä. Päiväpeittoa olen etsiskellyt ja uusia isompia tyynyjä, viidakkotyynyt olivat sitten kuitenkin liian levottomat. Nykyinen päiväpeitto on vanha ikealainen ja sen tilalle kaipailisin uutta freesimpää. Saman väristä ja yhtä ohutta, jotta voi pestä huolettomasti koneessa. Löydän vain puhtaan valkoisia, jotka ei sovi. Pitää olla tuollainen luonnonvalkoinen. Jospa se eteen vielä tulisi.. 

 


Tyynyt löytyi töistä, ne on kivat ja sopii tuon nahkatyynyn kanssa. Vaikka en seeprakuvioista ole aiemmin oikein tykännytkään, niin nyt tän bohokauden aikana eläinkuositkin käy, varsinkin tuollainen beige seepra! ;)

Olemassa oleva torkku passasi myös oikein hyvin joukkoon, joten se pyyhittiin pois hankintalistalta. 

 

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne! 

Toivottavasti ensi viikko olisi edes hitusen lämpimämpi!

 

 

 

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kukka-alustojen monipuolinen elämä

Kun lakkaa etsimästä, niin löytää. 

Mulle kävi näin myslibaarin alustan kanssa. Murojen ja myslien alustan virkaa on toimittanut tähän asti virkattu alunen, mutta kyllähän se käytössä vähän muuttui epäsiistiksi ja halusin siihen tarkoitukseen jotain jämäkämpää. Etsin kaikenlaisia rottinkikoreja ja puu- ja metallilaatikoita, mutta en kelpuuttanut yhtäkään. 

Sitten kaupalle tuli kahden kukka-alustan metallinen setti ja siinähän se oli! Yläparvelle kukka ja alakertaan myslipurkit! Sain keittiöön samalla lisää vihreää ja kyllähän tuo asetelma saa hymyn huulille kun sitä katselee! 

 

 

Kukka-alustoiksi nämä on siis tarkoitettu. Molemmissa oli korkeat jalat, mutta ne ovat irrotettavat ja alustaa voi pitää tuolla lailla matalanakin versiona. Minusta nämä olivat ihan huiput! Käy kukille, muroille ja vaikka kahvipöytään! Näihin voi tehdä ihania asetelmia (esim. jouluna).  Ovat hyvän kokoisia ja mukavan yksinkertaisia. 

Ai että tykkään näistä!

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Viidakkotyynyt

Ulkoilutin ompelukonetta jokin aika sitten ja käsittelyyn pääsi Ikeasta jo vuosia sitten ostettu viidakkokangas. Tyynyt siitä syntyi makkariin. Jotenkin tuo vihreä tuntuu nyt  niin kivalta väriltä! Sopii mun viherkasvien kaveriksi!

 



Pääsiäislomakin lähenee loppuaan. On ollut kyllä ihan sopiva pikku loma tässä. Oon siivoillut kaappeja ja ulkoillut paljon. Pyörällä on tullut ajeltua pitkin ja poikin ja takamuksessa se nyt tuntuu.. ;)

Tänään on tulossa selvästi sisäpäivä, räntää ja vettä vuoron perään sieltä taivaalta tänään on tulossa.. Jospa se sitten lämpenisi kunnolla ja voisi siirtyä pikkuhiljaa pihalle. Siellä odottaakin aikamoinen työleiri!

Ihanaa viikkoa! 

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pääsiäiskoristeet

Ihanaa, kohta on jo pääsiäinen! Se tuo sisustukseen ainakin mulla hieman lisää keltaista! Lapset on jo niin isoja, että oikeat rairuohot eivät meillä enää kasva. Sen sijaan kaapista kaivetaan tekonurmikko ja siihen pari tipuaja munaa kylkeen. Ihanan helppoa! 

Pääsiäiskoristeet ovat samoja vuodesta toiseen ja näissäkin, kuten joulukoristeissakin alkaa näkyä jo rajua vähenemisen merkkejä. Muutamat koristeet pääsevät enää esille. Kaunein on ehkä vaan herkät oksat maljakossa ja siihen pari koristetta. 

 

Mutta ihana silti vähän jotain laittaa. Ja onhan se mukava ajankohta muutenkin. 

Lupaus keväästä!

 


Tähän ruosteiseen astiaan (joka on oikeasti muovia!) ihastuin kukkakaupassa. 

Se on just täydellinen tälle ruoholle ja värikkäille munille!

 

Pari viikkoa sitten tuntui ettei tämä kevät etene yhtään, mutta tällä viikolla sai kokea ihanan lämpimän aallon ja lumet sulaa kohinalla! Olen päässyt jo testailemaan uutta pyörääkin ja onhan se kiva! Lenkit pitenee kummasti sähkön avustuksella ja kohta ilmakin on niin lämmin että voi aloittaa työmatkapyöräilyn.

Mä niin tykkän keväästä! Se on ehdottomasti mun lempi vuodenaika!


Aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä!







sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Olohuoneen paraatipaikka

Olohuoneen musta seinä viehättää vielä kovasti monen vuoden jälkeenkin. Se oli hyvä valinta! Tummaa taustaa vasten esineet ja kukat korostuu hyvin. 

Mulla on ollut rakas lapista löydetty poronsarvi kaapin päällä pitkään. Seinä on betonia, joten kiinnitys on aina oma lukunsa. Sarvet olivat kiinni koukuilla ja narulla katosta, joka on puupaneelia. Mulla syntyi vahva halu nyt vähän kokeilla siihen jotain muuta ja ostoslistalla olikin jo puunsävyinen rottinkipeili. Se oli kuitenkin aika raskas ja kiinnitystä jäin taas miettimään. Kokeilin sitten huvikseni siihen tuota vaaleaa makrameeta ja sehän passas siihen kuin nenä päähän! Makramee on niin kevyt että on vaan pikku naulalla listassa kiinni, Toivottavasti pysyy!..

 


 




Kaapin päällä on myös uusi kiva ruukku!


Vielä täytyy tyytyä näihin sisusteluihin sisällä. Ulkona on tälläkin hetkellä aivan järkyttävä lumimyräkkä! Alkuviikosta ostin uuden pyörän ja tarkoitus oli sitä vähän viikonloppuna testailla.. Aika hiljasta sen suhteen! Mutta ensi viikollahan sen pitäisi viimeinkin lämmetä vähän. Sen ajatuksen voimalla pitää yrittää jaksaa..

Onko siellä muita, joista tuntuu, et tää talvi ei lopu koskaan?..


sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Viherkasvipäivitys

 Jo useita vuosia olen ollut hulluna viherkasveihin, eikä hiipumisen merkkejä ole vieläkään näkyvissä.. ;

Muutaman huonon kasvin heitin pois ja uusia on tullut tilalle. Uusia tulokkaita on mm. hopeaköynnös ja muulinkorva. 


 
 Sain myös uuden punalehtisen juorun entisen poistuttua kuvioista..

Myös muutamia uusia ruukkuja olen hankkinut. Aika hauskat nämä paperipussin näköiset ruukut! 



Ja rahapuukin elää ja voi hyvin! 

Vielä tuolla odottaa yksi uusi aika iso ruukku. Siihen voisi tulla vaikka joku palmu tai aralia. 

Ihania aurinkoisia päiviä sinne! Joko sulla viherpeukaloa kutittaa?


sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Seinämaljakot ja muita pieniä sisustushankintoja

Voi ihana mikä auringonpaiste ulkona on! Kävin koiran kanssa pienen lenkin ottamassa aurinkoenergiaa ja kyllähän se piristi valtavasti! Lisää vaan vielä lämpöä, niin päästään tästä kaikesta lumesta! 

Pihahommiin ei vielä pääse, mutta sisällä on jo aika keväistä! Ollaan oltu tytön kanssa kaksin tänä viikonloppuna ja äitihän järjesti heti mukavaa puuhaa, nimittäin suursiivouksen! :).. Tytär oli asian mukavuudesta eri mieltä, joten homma jäi sitten suurimmaksi osaksi mulle.. Mutta olipa kiva, kun oli valmista! Pojan huoneessa varsinkin on ollut tovi, kun kunnolla ollaan siivottu, joten oli jo aikakin puunata vähän paremmin. Siivous on kyllä ihan parasta sisustamista!

Tekstiilejä olen päivitellyt kevyempiin ja keltaista on nyt siellä täällä. Olohuoneeseen tuli myös uusi tunnelmavalaisin. Valkoinen suolalamppu. Oranssi löytyy makkarista, mutta tuo valkoinen oli jotenkin niin tyylikäs, että hankin myös sellaisen. Hyötyäkin noista kuulemma on, kun sitoo jotain ioneja, mutta tiedä sitten.. Mulle riittää että on nätti! :)

Töistä kotiutui myös hauskat kulmikkaat seinämaljakot. Eivät kuitenkaan näyttäneet vaalealla seinällä  kovinkaan kummoiselta, joten laitoin olohuoneen kaapiston päälle mustaa seinää vasten. Siinähän ne pääsi sitten oikeuksiinsa paremmin. Muutama heinä näin alkuun ennen kevään kukkia. 




lauantai 13. helmikuuta 2021

Makkarin rauhallinen tyyli

Kevättä odotellessa on kiva vähän vaihtaa kodin tekstiilejä. Mulla on makkarissa kaksi päiväpeittoa, joita vaihtelen vuodenaikojen mukaan. Talvella on tummanharmaa ja kesällä valkoinen peite. 

Nyt vaihdoin jo tuon valkoisen ja normaalistihan mulla on sen kaverina jotain värikästä tyynyä ja peitettä. Nyt  kuitenkin kokeilin vaaleita tyynyjä ja tummanruskeaa torkkua. Ja se oli yllättävän hyvä! Jotenkin nyt kaipaan seesteisyyttä sisustukseen kun oon päivät tuolla kaupalla runsaan tavaramäärän keskellä. Tai sitten oon vaan kasvanut aikuiseksi ja alan tykkäämään suomalaiseen tapaan beigestä, ruskeasta ja harmaasta.. ;) En tiedä, mutta tykkään tästä kovasti. 

 



 

Myös olohuoneessa päivitin tekstiilit. Sinne vielä laitoin Vallilan keltaiset honkaverhot, vaikka nekin tuntui yhtäkkiä aika räiskyviltä.. Jotain väriä kuitenkin pitää olla! Mutta ehkä pinkin aika on jo ohi.. Tai no parempi kun en mene vannomaan! 


Mites siellä, joko on kevätpäivityksen aika?