keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kaunis valaisin

Habitaresta kotiutui myös kaunis valaisin. Tämä oli Blossomin osastolta.
Valaistusta saa kovastikin lisäillä, on niin pimeää jo iltaisin. Tässä on samaa luonnonmukaisuutta mitä juuttimatossakin on. Jotenkin nyt kaipaan sellaista.


Keskiviikossa jo mennään, viikot hujahtaa niin nopeasti nykyään. Joka päivä oppii jotain uutta ja hyvin on päästy jo opiskelurytmiin. Tällä hetkellä rakennellaan väliseiniä ja tänään päästään jo tasoittelemaan. 
Taito, jonka haluan oppia tekemään hyvin!

Ihanaa kirpeää keskiviikkoa!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ihana juuttimatto

Helsingin reissulla kävin myös Ikeassa. Viimeinkin sain kauan himoitsemani juuttimaton. Edellisellä Ikea-käynnillä ei kyseistä mattoa ollut tuossa isossa koossa (200x300), joten kaivelemaan jäi..

Nyt tuo Lohals- juuttimatto on meidän olkkarissa! Matto kulki reilut 500 km neljässä eri autossa, välillä majaili hotellihuoneessa ja aiheutti kanssamatkustajissa hieman hilpeyttä.. Mutta on kaiken sen vaivan arvoinen. Mielestäni sopii meidän olkkariin täydellisesti! Tuo kaivattua lämpöä ja rouheaa tunnelmaa. On myös ihan kiva jalan alla. Ei pistele ja ei myöskään haise millekään oudolle, niin kuin jotkut tuollaiset matot saattaa tuoksahtaa. Hyvä ostos! Alle laitoin Ikean huopaiset liukuestematot suojaamaan lattiaa.




Syksyllä(kin) tulee mulle aina sisustusvimma. Tekisi mieli laittaa yhtä jos toistakin uusiksi. Tikkurilan käynnin jälkeen tekisi mieli jopa maalata seiniä, mutta maltan mieleni. Marraskuussa menen rautakauppaan työharjoitteluun ja ideoita varmaan tulee sieltäkin lisää.. Tällä hetkellä tyydyn järjestyksen vaihtoon, joka ainakin makkarissa on ajankohtaista. Kävi niin hauska juttu, kun laitoin nettikirpparille viinilaseja myyntiin, että tein lopulta kaupat siitä mun mustasta kaapista joka ei tahdo löytää paikkaansa meiltä mistään. Valokuvilla ja etenkin kuvakulmalla on suuri merkitys ;).


Mukavaa viikkoa!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ilmakasvi

Oletko jo kuullut ilmakasveista?

Mulla on ollut sellainen hankintalistalla pidemmän aikaa, mutta eihän niitä mistä vaan saa..
Yhdestä paikasta saa ja onnekseni sillä oli osasto Habitaressa. Kyseessä on  Huone Ett Rum.

Messuosasto oli todella kaunis. Sain paljon tietoa kasvin hoidosta ja mukaan lähti kokeiluun pieni punainen ihanuus.
















Ilmakasvi ei siis tarvitse ollenkaan multaa, näin sen voi sijoittaa minne vaan. Toki valoa tarvii ja säännöllistä sumuttelua tai kylvettämistä. Helpolta hoito vaikuttaa ja mielenkiinnolla jään odottelemaan miten tämä meillä viihtyy :)

Mukavaa viikkoa!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Habitaressa

Opintomatka Helsinkiin on takana ja olihan se kiva reissu! Tiukkaan aikatuluun mahtui monenlaista ja seuraavat postaukset käsitteleekin pitkälti reissuun liittyviä juttuja.

Habitaressa oli tietenkin paljon nähtävää. Osa vanhoja tuttuja, mutta myös paljon uutta minulle. Monet hehkuttivat Annon uutta mallistoa, mutta itse en siitä kovinkaan innostunut. Myös Muji on ollut otsikoissa ja se kyllä ilahdutti. Selkeää ja yksinkertaista. Monet muutkin siihen tykästyivät, sen verran oli osastolla kuhinaa.

Paljon oli tummaa väriä esillä. Tummanvihreää seinissä, tummansinistä sohvissa. Paljon kasveja ja samettipintoja. Puun sävyjä, rottinkia. Kotoisaa ja pesämäistä tunnelmaa.

Kuvia otin taas reilusti. Jos et ole vielä kyllästynyt Habitarehöpötykseen, niin hyppäähän kyytiin:

Be & Liv

Taidekustointi Sani Miekkala

Upea lintuvalaisin, Skanno

Suomen betonileimasin. Näyttävät efektipinnoitteet ja nestemäiset tapetit

Muratto, cork wall design

No trash näyttely

Lapin yliopisto, Naava-amppeli

Vähän jo joulutunnelmaa Lyhtytalon osastolla

Kukapa ei omaa sademetsää kotiinsa haluaisi? Yksi messujen mielenkiintoisimmista osastoista, Faunatar

Ihana kalenteri. Miiko design

Lovi

Kävitkö sinä messuilla? Mikä oli sinun suosikkisi?

lauantai 9. syyskuuta 2017

Timanttilamppu

Olen lievästi hurahtanut näihin pilliaskarteluihin.. Kransseja ja himmeleitä olen tehnyt myyjäisiin urakalla ja pienenä välipalana tein olohuoneeseen pillilampun! Ohje löytyi taas Youtuben ihmeellisestä maailmasta ja sen avulla tämä valmistuikin nopeasti. Ohje lamppuun löytyy täältä. Lampun johto-osa on ostettu Clasulta.


Nyt näkee taas vähän paremmin!




Ens viikko onkin jännä viikko. Maanantaina lähdetään Helsinkiin opintomatkalle. Matkalla käydään Iittalan lasitehtaalla, tiistaina meillä on Tikkurilassa maalikoulu ja keskiviikkona tutustutaan Habitareen. Niin odotan tuota reissua! Aikataulu on todella tiukka, mutta meinasin ehtiä piipahtaa vielä Ikeassa ja nähdä molemmat veljenikin, jotka asuvat siellä suunnalla. Niin kivaa!

Kamerahan lähtee myös matkalle mukaan, joten sieltä sitten juttua ensi kerralla!


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syystunnelmaa

Niin se vaan syksy hiipii luihin ja ytimiin vaikka kuinka yrittäisi ajatella että vielä on kesää jäljellä.. Toisaalta ihan mukava keskittyä taas sisäjuttuihin ja tunnelmoida kynttilöillä ja sisustella lämpimillä peitoilla ja tyynyillä.



Olohuoneessa vaihtui värimaailma lämpimään oranssiin ja keltaiseen. Myös valaisimia piti kaivaa kaapista lisää. Vanhat ikea-lamput alkavat olemaan jo aika kulahtaneet, mutta tykkään niiden muodosta kovasti ja toimivia ovat, joten vielä kelpuutin ne esille..


Rahin päälle nakkasin lampaantaljan joka onkin kaikkien suosikki. Pehmeän peiton alle on mukava käpertyä lukemaan jännittävää kirjaa. Pitsiliinataulussakin on sopivasti samoja sävyjä!




Kynttiläkausi on myös avattu ja mielentila asemoitu Hygge-asentoon!



Onko sinustakin syksy ihan jees?