torstai 13. elokuuta 2015

Värikynät aikuisten värityskirjoille

Nyt tulee kynäasiaa!
Olen tehnyt tutkimusta hyvistä ja huonoista värikynistä nyt tämän väritysinnostuksen myötä. Ostin ensimmäiseksi kaverin suosituksesta tämän Denwert Studio 12 värin setin:



Kynät ovat hyviä, siitä ei pääse mihinkään, moni on näitä kehunut ja itsekin tykkään. Näitähän löytyy mm 12, 24, 36 ja 72 kpl setit. Hinnat lähtee 13 eurosta ja tuo isoin paketti maksaa 58 eurosta ylöspäin. Edullisimmat isot setit löysin netistä Suomen askartelu ja kuvataide oy:stä, muualtakin näitä löytyi, mutta hinta heitteli aika lailla. Itselle tuo 12 kpl:n setti alkoi käydä pieneksi ja halusin isomman, mutta eihän niitä enää täällä kaupassa ollut kun moni muukin oli hoksannut saman tarpeen.. Netistä tilaamalla olisi saanut, mutta 10 euron toimitusmaksu lisäsi kustannuksia ja toimituskin oli yllättävän pitkä, joten en malttanut odottaa, vaan kävin ostamassa jotain muuta..



Yllättävän hyvät värit löytyikin ihan lasten osastolta. Näistä tykkään! Väriä tulee runsaasti ja terä on sopivan pehmeä. Hintaa oli 36 kynän setillä 7 euron pintaan (Kärkkäinen, Ylivieska). Mukana myös kulta ja hopea ja pari neon väriä, jotka ovat kuitenkin laadultaan jotain muuta kuin nuo muut sävyt.. Murenee terä koko ajan ja ei se jälkikään häävi ole. Muut sävyt ovat kyllä hyviä. Syviä ja kirkkaita. Nuo Denwertit on vähän kovempia, eli kestoltaan ehkä laadukkaampia, mutta yllättävän hyviä ovat nuo halvemmatkin! Tällä sivulla olen värittänyt näillä väreillä koko kuvan:


 Tässä sivulla kätössä olivat Denwert Studio-kynät:


Multa löytyy myös pikku pätkiä opiskeluaikaisia värejä jotka on ostettu 20 vuotta sitten (ja sen huomaa kunnosta, joku vähän maistellutkin jossain vaiheessa..), ja joita en ole nyt enää kaupasta löytänyt. Nämä ovat myös ihan ok. Olivat muistaakseni ihan laatukamaa ja aika arvokkaitakin kun tarvin vaatesuunnitteluopintoihin niitä.


 Tällaista jälkeä näillä:


Yllättävän hyviä ovat myös pojan värit, joita on 12 kpl. Tästä löytyi kaupasta (Citymarket,Ylivieska) vielä isompi 24 kpl setti. Hinta oli muistaakseni 6,90€


Ostin myös kokeiluun pari Denwertin vesivärikynää, joita voi ostaa irtona ainakin Ylivieskan Kärkkäiseltä


En ole näitä veteen sekoitellut, kun en halua kastella kirjaani. Ihan vaan väritellyt muutamia kohtia ja jälki on tällaista: 


Vähän suttaavaa ja kärki murenee helposti. Ei siis hyviä, jos ei halua sivellä vettä perään..

Loput värikynät mitä meiltä löytyy ovatkin sitten aika kelvottomia tähän tarkoitukseen, eli mielenrauhan saavuttamiseen.. lasten piirustuksiin soppelit, mutta liian hentoset sävyiltään aikuisten värittelyihin.




Kehuja olen kuullut myös Lyra-väreistä, mutta niistä ei ole omakohtaista kokemusta.
Toivottavasti tästä oli jollekin apua, itse pähkäilin pitkään, kun en vaan tahtonut löytää sopivia..

Ja mitäs muuta? Pari päivää olen nyt lomaillut, kun halusin pitää vapaata koulun alkamisen aikaan. Meillä kuopus meni ekaluokalle ja vähän tuo koulumatka ainakin äitiä hirvittää.. Koko eskari kuljetettiin autolla/pyörällä niin, että oli aikuinen mukana, mutta nythän tuo haluaisi mennä jo yksin..
Miten sitä onkaan niin pelokas omien lasten jutuissa! Kun muistelee omaa lapsuutta, niin ei kyllä paljon kuskattu.. yksin kuljettiin ekasta päivästä lähtien ja oli aika outoa, jos jotakin vanhemmat kuljetti.. ei myöskään iltapäiväkerhoja ollut, kotiin tultiin ja odoteltiin monta tuntia siellä sitten yksinään.. Onkohan mulle jäänyt jotain traumoja siitä??.. :)

Aamupäivällä onkin ollut ihanaa kun on ollut pari tuntia omaa aikaa! Ihanan hiljaista :). Maalaushommissahan se on mennyt.. nytkin pitäisi mennä vielä sutimaan pari kohtaa. Seinät alkaa olla maalattuina. Kyllähän se maalaus paljasti ne mun "hyvät" pakkeloinnit aika hyvin, mutta sitä nyt ei huomaa kukaan muu kuin minä itse! Ehkä tulee jotain taulukollaasia tai hyllyä myös.. ;)

Mutta enemmän juttua rempasta sitten ensi kerralla!

P.s. vielä ehdit osallistua pöllökoruarvontaan!
http://vinttikissa1.blogspot.fi/2015/08/pollokoruarvonta.html







17 kommenttia:

  1. Olen itsekin todennut edullisten värikynien toimivuuden. Ostin Suomalaisesta kirjakaupasta 24 kpl värikynäpakkauksen (7.95 €), kiinassa tehtyjä. Värit ovat pehmeät mutta eivät murene eikä katkeile, voi hyvin värittää värin päälle elikkä sekoittaa väriä. Aikuisten värityskirja on koukuttavaa, tarvitaan paljon hyviä värejä....:)

    VastaaPoista
  2. Väreissäkin on tosiaan paljon eroja :)
    Mä en raaskisi ihan viittäkymppiä kyniin laittaa, mutta tuollainen 10€ tuntuu ihan kohtuulliselta summalta.

    VastaaPoista
  3. Multa löytyy noita Denwertin kyniä, ostin opiskeluaikoina. Ovat kyllä ihan parhaita! :)

    VastaaPoista
  4. Multa löytyy noita Denwertin kyniä, ostin opiskeluaikoina. Ovat kyllä ihan parhaita! :)

    VastaaPoista
  5. Juu denwertit on hyviä, mutta onneks löytyy halvemmistakin kohtuullisia. Itse oon tykästynyt nyt noihin pehmeämpiin ja väliin sit laitan aina muitakin. Tässä värityshommassa on hyvä olla monenlaisia :)

    VastaaPoista
  6. Denwertit itselle liian kaliita ainakin tässä alkuvaiheessa. pari kirjaa ostin ja clas ohlsonilta( Pori) löysin jotain halpis puuvärikyniä 40kpl hintaan 11,90€, olivat kyllä tosi hyviä ja kestäviä. kaapista löytyi omia 80 -90 luvulla käytössä olleita värikyniä ja kyllä noista ne vanhimmat kaikista parhaita ovat... :D

    monet värittelee tussilla, mutta mulla ne ainakin suttaa ja tulee läpi paperista, en tykkää. puuvärit parhaita!

    VastaaPoista
  7. Juu en minäkään tusseista oikein tykkää. Harmikseni en löytänyt enää mistään noita vanhoja kyniä, jotka oli tosi hyviä. Ei varmaan enää valmistetakaan. Mut onneks edullisistakin löytyy, hinta mullakin tulee vastaan noissa isoissa denwert-boxeissä. Ehkä kirjoitan joulupukille ;)

    VastaaPoista
  8. Ite tykkään väritellä Bicin lasten puuvärikynillä. Sellanen 24 kpl setti maksoi citymarketissa 9.99 €. Tykkään näistä siksi, koska terät eivät katkeile k o s k a a n ! Kynät eivät siis ole puuta vaan jotain kierrätysmateriaalia ja terä on suht pehmeä, joten väriä tulee helposti. Harmi vaan että beigen sävyjä on niin vähän :/

    VastaaPoista
  9. kiitos Nina vinkistä! Kynäasiat ovat edelleen ajankohtaisia mulla :), värittäminen ei ole laantunut ja kirjojakin on ilmestynyt meille "pari" lisää.. ;)

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkeistä!Itse ostin clas ohlsonilta jonkun ison satsin edullisesti mutta niissä on tosi huonosti sävyeroja.Hyvä teroitin olisi myös tarpeen ;)

    VastaaPoista
  11. Hyvä teroitin on kyllä myös tärkeä. Niitäkin olen testannut lukemattomia halpoja versioita ja huonoiksi todennut.. Paras minusta on sellainen iso pöytään kiinnitettävä malli! Sitä vaan ei vihti kantaa mukana jos reissun päälle ottaa värityshommat mukaan..

    VastaaPoista
  12. Voin suositella Faber-Castellin värikyniä, ihan maailman parhaat. Eivät halvimmasta päästä, mutta ovat kyllä jokaisen euron arvoiset :)
    Derwentejä itsekin käytin ennen, mutta laadultaan ei lähellekkään samalla tasolla fabereiden kanssa.
    Multa löytyy taideblogi missä on myös enemmän värikynistä juttua, tervetuloa vastavierailulle :) http://katkopiirto.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Noista Faber-castellin kynistä olen kuullut muiltakin kehuja, mutta hinnan takia en ole vielä hankkinut. Täytyy pitää mielessä, jos väritysinto tästä vielä kasvaa, niin edessähän se uusien kynien osto silloin vissiin on ;) Pitääpä käydä tutustumassa blogiisi!

    VastaaPoista
  14. Mapedin ColorPepsit ja Jovin puuvärit ovat aivan omaa luokkaansa ja mielestäni haastavat noita laatumerkkejä mennen tullen. Joten ne kyllä soveltuvat aikuisillekin ja kaikkeen piirtämiseen ja värittämiseen. Molemmat soveltuvat myös taidekäyttöön todella hyvin runsaspigmenttisyytensä ja kerrastamisen vuoksi ja molemmat sävyttyvät kauniisti.

    VastaaPoista
  15. Caran Dache toinen hintava toinen maailman paras merkki Faber-Castell rinnalle. Berol Colourcraft tuttu koulusta nykyään toinen firma (Prismacolor) tekee Meksikossa eikä laatu ole sama mun kouluaikaisetvoli briteistä minusta. Muutaman sävyn takia (Crimsom tai tuonnepäin esimerkiksi vastaavaa punaista en ole muualla nähnyt) vois ostaa ehkä.
    Ps. Valonkestot monissakin ongelma vaikka värjäys voimaa olisikin.

    VastaaPoista
  16. No ainakin muilla tehtaan kylillä jotka siirtyi USAsta.

    VastaaPoista
  17. Ja tämä käyttäjiltä kuultua.

    VastaaPoista