perjantai 5. syyskuuta 2014

Betonijuttuja osa 2

Betonikokeilu on nyt kokeiltu ja ihan hyvin nämä ensikertalaiseksi minusta onnistui. Muutamia seikkoja pitää ensi kerralla tehdä toisin, mutta ehdottomasti tämä harraste saa jatkoa!


Näitä ajattelin pitää ryhmänä joko rivissä tai kasassa, siksi tein kaikki eri korkuisiksi. K-koriste ei oikein onnistunut, kuvio upposi liikaa betonin sisään ja halkesi sitten kun yritin sitä kaivaa esiin. Ja myös jätti kivat tekstijäljet.. Pitsikuvio on tehty kohokoristeteipillä, jonka teippasin maitopurkin kylkeen. Se onnistui ihan ok. 




Adventtikynttelikkö on tehty myös maitopurkkiin kuten edellisetkin (paitsi että purkki on halkaistu pitkittäin). Tässä tuli moka, kun en hoksannut tuohon päätyyn laittaa mitään suoraa pahvia, joka olisi estänyt nuo vekit..




Annoin kuivua kaksi päivää ennen kuin menin aukomaan muotteja, mutta olisi varmaan saanut kuivua kauemminkin, sen verran kivat sormenjäljet jäi tuohon kylkeen ..


Ulkotulialustat tein isoihin karkkirasioihin ja nämä lähti hyvin irti, kun olin sivellyt pinnan ruokaöljyllä. Pintaan painettu sulka jätti hentoisen jäljen. 


Lasten hiekkakakkumuotit pääsi myös käyttöön. Tähdet onnistui hyvin (ilmakuplia ei varmaan saisi noin paljon olla, mutta tässä ei kyllä haittaa! Kilpparilta katkesi irroitusvaiheessa pää ja hänet on haudattu hiljaisuudessa marjapuskan juureen..



2 kommenttia: