torstai 7. toukokuuta 2015

Mahtavat kirppislöydöt!

Viime viikonloppuna mulla oli varsinainen kirppariturnee! Lauantaina kävin "lähi"kirpparilla ja sunnuntaina lähdin Ouluun asti kirppuilemaan. Mulla oli käyntiä Ouluun muutenkin, niin pyysin kaveria oppaaksi kiertelemään muutama kirppis koska en ole siellä missään kirpparilla ennen käynyt. Kunhan nyt ensin määränpäähän pääsin, (vähän piti seikkailla siellä sun täällä ennen kuin soitin kaverin hakemaan ;)) niin olihan se kiva päivä!

Käytiin Järkikirppiksellä, 1kirpparilla ja Paljekirppiksellä. Kaikista löytyi jotain, mutta tykkäsin noista kahdesta ekasta eniten. Viimeisellä oli jo niin väsy ja lapsien ja omakin into alkoi hyytymään, niin ei oikein jaksanut enää penkoa..

Tässäpä parhaat saaliit viikonlopusta:


Ihana pullo! Mun mittapuun mukaan aika tyyris kirppariostos, mutta en voinut sitä laskea käsistäni joten se lähti matkaan kuudella eurolla.


Myös muita pulloja on tarttunut mukaan, jotenkin nyt on sellanen pullotutka päällä että bongaan näitä joka paikasta.. 


Sievä metallipurkki tärkeille aarteille


Ja näitä varjostimia on jo kaksi! Mulla on sellanen tunne, et teen näistä vielä joku päivä jotain ennennäkemätöntä..odottakaa vaan!


 Ihastuttava ruusutyynynpäällinen


Naurettavan halpa 4€:n jalkalamppu kääntyvällä varjostimella. Paikka vielä avoin, mutta näitähän tarvii aina!

Ja sit lopuksi helmi: vaaka 1€!!

Piti kerran jos toisenkin katsoa hintalappua ja kyllä siinä euro oli! Sanomattakin selvää, että olin onnesta soikeena! No, eihän tämä tietenkään toimi, mutta ihana tomaattitelineenäkin :). Tai sit mun tomaatit vaan painaa melkein kolme kiloo..ilmankos emäntä on niin hoikassa kunnossa..




Lisäksi löytyi paljon muutakin, mm laukku, askarteluvermeitä, barbin vaatteita ja kirjoja tytölle joka oli mukana. Vähän jännitti alkuun miten siellä jaksaa, mutta hienosti meni!

Iso KIITOS vielä mun oppaalle!! Ilman sua sompailisin varmaan vieläkin Oulun keskustassa ;)


2 kommenttia:

  1. Voihan vaaka mikä vaaka ♡ ihana♡
    Tosi hyviä ja edullisia löytöjä olet tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Oli pakko jättää kommentti, kun huomasin yläbannerista, että täälläkin on taidettu tuunailla kiviä:) Tein juuri omaan blogini postauksen aiheesta. Täytyypä katsella postauksiasi muutenkin:)

    VastaaPoista