sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Syntymäpäivä

Meillä tytär täytti viikonloppuna 6 vuotta.

Minähän en ole mikään kotihengetär keittiön puolella. Surkea ruuanlaittotaitoni  tunnetaan jo laajemminkin, enkä tuossa leipomishommassakaan pääse liiemmin prassailemaan:). Laitan arkena ruokaa työni vaatimissa puitteissa, eikä niistä keitoksista tiettävästi kukaan ole tullut huonovointiseksi, mutta mielelläni annan päävastuun ruuanlaitossa miehelleni, mikäli on tarvetta HYVÄLLE ruualle! Tykkään kyllä syömisestä (ja sen kyllä huomaa! ;)) ja mm. ruokaohjelmien katsomisesta, mutta muuten se ei ole mun juttu..

Leipomista harjoittelen. Kun aloimme miehen kanssa seurustella, en osannut leipoa edes kunnollista pullaa.. Se on tällä hetkellä vahvin alueeni, olen siitä jopa ylpeä! Ainakin lapsille kelpaa ja miehelle (jos anopin pullat on päässyt loppumaan..). Juustokakuista tykkään ja niitä olen kokeillut muutamia, kuitenkaan vielä sitä ehdotonta ykköstä löytämättä.

Jutun jujuhan on nyt se, että mielessäni kuvittelin että tästähän saan mahtavan postauksen upeine kakkukuvineen päivineen. No, se joka odotti nyt taidokkaasti kuorrutettuja kuppikakkuja tai marsipaanista muotoiltuja kukkasia pettyy pahasti. Itselle olisi ollut positiivinen yllätys, jos olisin onnistunut, mutta eipä se onnistunut. Se kakku. Tein sen kyllä itse, tyttö koristeli ja makukin melkein hyvä, mutta en halua pilata muiden päivää julkaisemalla siitä kuvaa.

Eikä ne lautasliinatkaan olleet sävy sävyyn kukkien kanssa.. eikä  astiat  samaa sarjaa.

Mutta itse synttärisankarin hymy oli aitoa!


Näillä mennään!











No tässä nyt kuitenkin niitä kuppikakkuja! Eivät tosin aitoja, mutta aika hienoja! Nämä ovat prinsessa-pelistä, joka paljastui lahjapaketista. Pelin ohjeet olivat ehkä tanskaksi ja norjaksi, joten itse peli ei ole vielä päässyt testaukseen muuten kuin että näillä on leikitty leikkikoirien synttäreitä..

2 kommenttia:

  1. Mutta K, sää oot niin hyvä monessa muussa asiassa! <3

    VastaaPoista