sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Diy -joululahjat

Aloin selailemaan aiempia postauksia, koska muutaman päivän päästä blogini täyttää 5 vuotta!
Aika huimaa! Arvontaa luvassa heti vuodenvaihteen jälkeen, ennen joulua on liian hoppua.

Monenlaista on matkaan mahtunut ja näin joulun kunniaksi ajattelin kerätä teille kollaasin itse tehdyistä joululahjaideoista. Diy-jutut kun ovat blogissa aika vahvasti läsnä. Kaikki eivät suinkaan ole tekohetkellä ajateltu lahjaksi, mutta voisivat sopia sellaiseksi.

Aloitetaan ns. aineettomilla lahjoilla. Nykyään kaikilla on kaikkea, joten "katoavat" lahjat ovat varmasti monelle mieleen:


Blogipostaukset näistä löytyvät täältä:



Käsityöihminen ehtii vielä tehdä pukinkonttiin yhtä sun toista:




Sisustuslahjat ilahduttavat koko vuoden:




Toivottavasti joku sai tästä ideaa vielä viime hetken joululahjoihin. Itselle tuotti kovasti iloa selata mitä kaikkea blogi on syönyt! Kaikkea ei todellakaan edes muistanut!..

Eilen pyörähdettiin kisamatkalla Haaparannassa. Se oli se mun "ulkomaanmatka" mistä puhuin..
Kisojen lisäksi piti tietysti Ikean tarjonta käydä kurkkaamassa. Ostoslistalla oli tarpeellista tavaraa, oikeastaan mitään ohi listan ei tullut tällä kertaa ostettua. Rusta on aina myös käyntikohteena ja siellä piti vähän taistella houkutusten kanssa, siellä kun on aina kaikkea ihanaa. Hillitsin itseni, mutta onhan nämä aivan valtavan söpöjä!?!


Iloista joulun odotusta Sinulle!


4 kommenttia:

  1. Aivan ihania juttuja, kyllä kelpaisi saada lahjaksi ihan mikä tahansa. ♥ Ehkä tuollainen flamingokin, hih.
    Mahtavaa, onnea merkkipäivän johdosta! Minunkin blogini saavuttaa saman merkkipaalun ihan pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon on mahtunut viiteen vuoteen. Onnea myös sinulle ja blogillesi!
      Tuo flamingo oli kyllä mainio!

      Poista
  2. Tosi kivoja juttuja, pitääkin käydä tuo kalenteripostaus vilkaisemassa vielä kerran!
    Leppoisaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Blogi on siitä kiva myös itselle, että voi palata vanhoihin juttuihin milloin tahansa.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista