lauantai 29. joulukuuta 2018

Miten meni vuosi 2018?

Joulukuu lähenee loppuaan ja on aika vähän kerrata vuoden tapahtumia. Vuoteen on mahtunut niin mukavaa kuin ikävämpääkin tapahtumaa.

Alkuvuosi oli synkkä, vaikka sitä ei ehkä blogista niin huomannutkaan. Rakas mummomme nukkui pois ja mies loukkasi jalkansa. Toipuminen kesti monta kuukautta ja kaikki meidän lomasuunnitelmat kariutuivat, kun liikkuminen oli niin hankalaa.  Tuntui välillä, että kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee..

Kesä meni töissä. Lomapäiviä säästelin ensi vuodelle. Viikonloppureissu vuokramökille käänsi suunnan ja päätin siellä ulkosaunassa istuessa että nyt ollaan ansaittu kyllä jotain kivaa!

Siitä alkoi saunan suunnittelu ja loppuvuosi onkin mennyt huomattavasti mukavammin! Odotukset ensi vuodelle ovat korkealla ja toivon että nyt päästään tekemään kaikki se, mikä jäi tänä vuonna toteutumatta.

Mutta palataanpa vielä vuoden sisustusaiheisiin juttuihin. Onhan siellä jotain, jota voi lämmöllä muistella :).



Tammikuussa tuunailin hedelmälaatikoista hauskan seinähyllyn ja tytön huone sai pinkin väripesun.

Helmikuussa hurahdin viherkasveihin ja ostelin paljon uusia kukkia. 
Harjoittelin myös lisää valokuvausta, johon sain koulussa hyvää opetusta.

Maaliskuu oli murhekuu

Huhtikuussa tein metallitöitä


Toukokuussa yksi sisustushaave toteutui, kun sain vanhan lokerokaapin

Kesäkuussa nautiittiin helteistä ja oltiin pihalla. Makkariin ilmestyi uusi sävy seinään.

Heinäkuussa käytiin mökkireissulla ja saunan suunnittelu alkoi

Elokuussa alkoi koulu työharjoittelulla ja pääsin saunan tekijälle oppiin. Pikareissu Haaparantaan ja Ranualle.

Syyskuussa sauna valmistui ja oheistuotteina kaikenlaista muutakin

Lokakuussa keskityin diy-juttuihin välillä ulkoillen geokätköilyn merkeissä

Marraskuussa alkoi jouluvalmistelut ja opin neulomaan sukat

Joulukuussa tunnelmoitiin ja kerrattiin mennyttä vuotta.


Ensi vuodelle on monenlaista toivetta ja "lupausta".

Jännityksellä odotan, onko vuosi 2019 se vuosi, kun laihdun 15 kiloa, alan syömään tarpeeksi kasviksia ja lopetan turhan karkin syönnin. Tai ehkäpä meille tulee viimein se uusi keittiö? Tai saan raivattua kodin kaikesta ylimääräisestä tavarasta? Pääsisinkö ulkomaan matkalle?

Aika näyttää miten käy. Vahva epäilys on, että ainakin valmistun sisustusrakentajaksi ja kesällä meillä vietetään esikoisen rippijuhlia.

Mitä sinä odotat ensi vuodelta?


Mukavia loppuvuoden päiviä
 ja ihanaa vuotta  
2019!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti