torstai 3. marraskuuta 2016

Pökkylän punanen tupa

Viime sunnuntaina vierailille Pop-bloggareitten kanssa Pökkylän Punasessa Tuvassa, mikä oli itselle ihan uusi tuttavuus. Pökkylään pääset tutustumaan paremmin täällä.




Saimme maistella ihania jouluisia herkkuja ja tutustuimme myös ihastuttavaan sisustusliikkeeseen, mistä tuleekin nyt  pieni kuvatulva, sen verran paljon oli kaikkea ihanaa! 




 Tunnelmallinen joulukoristelu ulottui pihalle asti ja toi jo ovella ihanan joulufiiliksen!


Myymälään astuessa katse kiinnittyi ensimmäisenä ihanaan katosta riippuvaan oksakoristeeseen, missä oli toinen toistaan ihanampia koristeita!


Myymälässä oli tavarat laitettu hienosti esille omina ryhminään. Tässä perinteistä  punaista tyyliä.




Ihastuin täysin tällaiseen graafiseen tyyliin, jossa tavarat ovat sellaisia joita voi käyttää muulloinki kuin jouluna. 


Kimallus ja bling bling ovat pinnalla myös tänä vuonna! Voiko söpömpää kauriskoristetta olla :)



 
Pöydät olivat täynnä mitä erilaisempaa tavaraa, jokaiselle varmasti löytyi se oma suosikki! Vaikka pöydät kiersi kuinka monesti, aina sieltä löytyi jotain uutta katseltavaa!




 Talon tyyli ja rakenteet toivat myymälään oman ihanan säväyksen.




 Nämä vetoketjutyynyt pääsivät mun toivelistalle!




Tänä vuonna taitaa olla meidänkin joulusisustus vähän enemmän kimaltava!


Ihana päivä meillä oli! 
Kiitos Pökkylän väki
 ja mukana olleet blogiystävät!


5 kommenttia:

  1. Olitpa ottanut kivoja kuvia. Mielenkiintoista nähdä, mihin kukakin on kiinnittänyt huomiota.
    Minä tykkään myös sellaisista esineistä, jotka on ajattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä oli niin kiva paikka, että tuli otettua muutama kuva.. Ajattomat koristeet ovat kivoja :)
      Huomaatkos mitä mun kommenttiboxille on tapahtunut? Kiitos valtavasti neuvoista! Oli kyllä niin harmillisen pieni juttu (rasti väärässä kohtaa) mikä esti kommentteihin vastaamisen että harmittaa kun niin kauan sen kanssa sinnittelin.. Mutta nyt pelittää! :D

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen kauppa. Harakkana kiinnitin heti huomiota kaikkeen kiiltävään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiltävää oli kyllä runsaasti tarjolla! Pitää ehkä hankkia muutama bling bling- koriste lisää täksi jouluksi :)

      Poista
  3. Kiitos kauniista sanoistasi ja kuvista <3 Toivottavasti tapaamme toisenkin kerran :)

    VastaaPoista