sunnuntai 27. marraskuuta 2016

3v -synttärit ja arvonta!

Niin se aika kuluu ja tätä blogia on tullut kirjoiteltua jo kolmisen vuotta! Pari ohimenevää ajatusta lopettamisesta on käynyt mielessä, mutta aika hopusti sellaiset ajatukset ovat menneet ohitse. On tämä sen verran mukavaa hommaa! Myös tutustuminen uusiin ihmisiin on tuonut elämään lisää iloa.

Paljon olen matkan varrella oppinut!  Bloggaamisen myötä kyky havainnoida ympäristöä on kehittynyt. Usein katselen ympäröivää maailmaa ikäänkuin sopivaa kuvakulmaa hakien ja se saa huomaamaan myös ne pienet ilon hetket :). Eikä unohdeta valokuvaamista ja tietotekniikkaa, niissä  onkin vielä työtä, mutta eteenpäin koko ajan mennään!

Isoin kiitos kuuluu kuitenkin Teille Rakkaat Lukijat! Ilman teitä ei olisi blogiakaan. Kommentit ilahduttavat kovasti ja tuovat bloggaamiseen mielenkiintoa.

Viralliset synttärit ovat 10.12, mutta laitan tämän synttäriarvonnan jo nyt pystyyn, että ehdin postittaa palkinnon voittajalle ennen jouluruuhkaa.

Palkintona ovat nämä itse tehdyt puuhelmitähtöset (3kpl).


Kuva vähän vääristää väriä, nämä ovat sellaisia luonnonvärisiä puuhelmiä. Samaa saävyä mitä aiemmissakin helmitöissä on näkynyt :)


 Pienen tähden koko on 7,5 cm, iso on 11,5 cm ja sakaratähti 11 cm.



Haluatko sinä nämä? Kommentoihan alle, niin katsotaan miten käy :)

Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 4.12 klo 23.00.

Onnea matkaan!

33 kommenttia:

  1. Aivan ihania <3 Haluan nämä =D

    VastaaPoista
  2. Onnea 3-vuotiaalle♡
    Mukana arvonnassa, ihanat tähdet!

    VastaaPoista
  3. Onnea! Vasta hetki sitten löysin blogisi ja ihastuin. Kauniit tähdet olisi kiva saada omaksi!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut vuosista!
    Kauniita ovat, itse en ole noita vielä saanut aikaiseksi tehdä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kyllä noin kauniit tähtöset kelpaisivat. Olen nyt ihan uuden uusi lukija, kiva blogi sinulla täällä ja kaikkea kivaa:)
    Onnittelut näin etukäteen blogillesi.

    VastaaPoista
  6. Vau, onpas kauniita! :)

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea 3v synttärin johdosta! Mun blogikin täytti just kolme 😄 Mukaan arvontaan ❤

    VastaaPoista
  8. Tottakai haluan tuollaiset, meillä kun on sama syntymäpäiväkin, siis blogillasi ja minulla.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ja haluan kovasti nämä tähdet. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Oi miten kauniita ne ovat! Paljon onnea kolmesta vuodesta :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kyllä kelpaisivat nämä tähdet meidätkin kotiin, niin kauniita <3
    Onnea jo nyt 3-vuotiaalle <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Voi miten kauniita! :) Onnea paljon!
    sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  13. Todella kauniita! Blogiasi on ollut todella mukava lukea ja niinä huonoina päivinä juuri sinun blogisi lukeminen on oikeasti piristänyt :)Ja onnea vielä 3.v blogillesi! sofia.kankaanpaa@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Onnea!
    Kylläpä ovat kauniita tähtiä. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Onnea 3-vuotiaalle :)
    Palkinto on ihana, olen ihaillut noita helmitähtösiä muuallakin!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Lämpöiset talviset onnittelut 3-vuotiaalle:)
    Mukana arvonnassa:amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Onnittelut 3-vuotiaalle blogille, tähdet sopisivat hyvin tännekin kotiin joten mukana arvonnassa T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Airiina
    Onnea 3 vuotiaalle blogillesi, haluaisin toki kauniit tähdet kotiani kaunistamaan. Ne olisivat nimpparilahja minulle.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  19. Ihania! Mukana arvonnassa
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea 3-vuotiaalle! :) Mukaan ihanaan arvontaan!

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  21. Onnea! Olisipa kaunita joulukoristeita! :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Osallistun arvontaan.
    paivi_h83[at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Onnea 3-vuotiaalle!
    Ihania tähtiä, kelpaisivat kyllä!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Synttärionnitteluni ja osallistun samalla kivaan arvontaan!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Onnittelut! Mukana arvonnassa: emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Oikein paljon onnea 3-vuotiaalle!
    Nuo tähdet ovat kertakaikkisen ihania, olen innolla mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea 3-vuotiaalle! Hieno homma.
    Mukana arvonnassa, niin herkkiä ja kauniita
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  28. Hienoja koristeita! Koitanpa arvonnassa onneani. Onnea myös 3-vuotisen blogitaipaleen johdosta! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. onpa kauniita. ehdottomasti kelpaisi. pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Ihanan näköisiä! sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  31. Toivotaan, että onnistaa arvonnassa! Ihanat tähdet! t. Anna (http://elamaaerivareissa.blogspot.fi)

    VastaaPoista