tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tuliaisia asuntomessuilta

Eilen oli mahtava päivä! Mut vietiin Seinäjoen asuntomessuille ja muu perhe lähti hurvittelemaan Powerparkkiin. Kaikille jotain mukavaa! Messupäivän sääkin oli mitä parhain ja se näkyi myös ihmisten määrässä. Ihan hyvin kuitenkin pääsi kiertämään, eikä jonoakaan haitaksi asti ollut.

Kamera oli tietysti mukana ja taltioi sellaiset 450 kuvaa.. tiedossa siis kuvatulvaa, kunhan saan ne käytyä läpi. Ainakin valaistus saa oman osionsa, sen verran näyttäviä juttuja oli melkein joka kohteessa. Myös pintamateriaaleja bongasin aika paljon erilaisia.

Mahdotonta remppakuumetta ei kuitenkaan onneksi tullut, väriskaala oli aika hillitty mun makuun. Vaaleaa ja aika paljon mustia yksityiskohtia. Puun sävyt, etenkin koivu oli vahvasti esillä ja itseä ilahdutti kovasti itse tehdyt käsityöt ja sisustusjutut. Niistäkin ehkä siis enemmän.

Ennen itse kohteisiin pääsyä piti kävellä kahden ison hallin läpi, jossa myyjät kilpaa kauppaa omia tuotteitaan.. se vähän ärsytti. Onneksi seassa oli muutama kiva kauppa, kuten esimerkiksi Seinäjokelainen Emma´s and Mama´s.

Kaupassa on ihanaa sisustustavaraa, jota oli messukohteiden lastenhuoneet pullollaan, etenkin pallovalot pisti silmään, koska itseltäkin sellaiset löytyy. Tytölle ostinkin sitten tuliaisiksi turkoosit vaihtopallot. Vähän vaihtelua edullisesti kun näitä pallojahan pystyy erikseen ostamaan.


Turkoosien pallojen tilalla oli ennen tummanharmaa. Olisin itse antanut niiden olla ja vaihtanut nuo tummanpunaiset, mutta tyttö sai nyt päättää kun nämä hänen huoneessa ovat.





Meinaatko käydä messuilla/tai oletko jo käynyt? Mitäs pidit?

Aurinkoista viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Ilman muuta käyn messuilla. Noita kauppiaita pitää välttää muuten kukkaron nyörit avautuvat. Mulla on kans tollanen pallovalo. Ostin viime käsityömessuilta Seinäjoelta.
    Ostin muutaman joulunpunaisen mukaan (valkoisen) Nyt vois ajatella ostaa vaikka keittiöön ton vaalean punaisen sarjan :) heti oon ostamassa jotakin !!!

    VastaaPoista
  2. En ole tämän vuoden messuille menossa.
    Paljon on kuvia jo blogeissa näkynyt messuilta.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Tänä vuonna en messuille pääse.
    Mutta hyvä kun niin moni on blogissaan esitellyt eri taloja.
    Osallistuppas kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  4. Pitäis melkein mennä käymään, ku niin lähellä oon, mutta kun oon katsonut lehtiä yms. niin kaikki tuntuu olevan juurikin sitä samaa, mitä nämä messutalot usein onkin! Joten toisaalta viitsiikö lähteä!?

    VastaaPoista
  5. Yhden päivän jo kiersimme ja menemme vielä toiseksi päiväksi. Meitä kiinnostivat modernit pohjalaistalot, koska itse asumme 110 vuotiaassa pohjalaistalossa. Totesimme, että talot ovat pääosin aivan ihania ja nykytrendien mukaisia. Nuorten perheiden taloja. Kannattaa käydä!

    VastaaPoista