Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. helmikuuta 2020

Diy- lankkupöytä

Uuteen keittiöömme tulee myös uusi ruokapöytä. Etsiskelin aikani ja totesin, että voinhan tehdä pöydän itse, kun sopivaa ei tuntunut löytyvän.

Asiaa vauhditti Preeco.fi n yhteistyöehdotus. Firma ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta ilahduin positiivisesti selailtuani heidän nettisivujaan. Kyseessä on kotimainen verkkokauppa, jonka tuotevalikoimaan kuuluu lähes kaikkea kotiin, toimistoon, puutarhaan ja harrastuksiin. Ja olihan siellä vaikka ja mitä! Myös se, mitä olin alkanut netistä jo etsimään projektiani varten, eli metalliset pöydän jalat! Lähdin siis mielelläni mukaan yhteistyöhön. Pöydän jalat löytyivät lankkupöydät-osiosta, jossa oli monenlaisia jalkoja ja pöytälevy, johon voi siis valita mieluiset jalat. Halusin pelkät jalat, koska pöytälevy mulla oli jo suunnitteilla.

Tilaus sujui helposti ja tuli sovitussa ajassa kotiovelle asti ja jalat olivat juuri sellaiset kuin piti! Jämäkät ja hyvännäköiset.

Lankkupöydästä olen haaveillut jo kauan. Nyt oli aika toteuttaa haave. Ajatuksissa oli tehdä pöytä jostain vanhoista laudoista, mutta halusin kuitenkin siitä käytännöllisen ja toimivan, joten "lankut" on nyt sitten sileitä mänty liimapuulevyjä. Helpompi pitää puhtaana, kuin sellainen rosoinen vanha pinta.

Levyt olivat normaalia paksummat, eli kokoa 28x300x2000. Lyhennettiin levyjä pituuteen 170cm, mikä oli meille sopiva pöydän pituus. Levyt yhdistin alapuolelta kolmella laudan pätkällä. Harmikseni yksi levy oli hieman kiero, mutta ei onneksi liikaa ja levyjen yhdistäminen tasoitti hyvin tilannetta.

Pinnan käsittelin puolihimmeällä Kiva kalustelakalla, jonka sävy oli TVT 3445, hiili.




Pöydästä tuli upea! Valkoiset tuolit sopivat tämän tumman kaveriksi ihanasti ja vielä kun lattiaan tulee tammilaminaatti, taustalle uudet kaapistot ja kattoon rottinkivalaisin, niin kokonaisuus on täydellinen! Kuvassa pinta on käsitelty kertaalleen. Laitan lakkaa vielä toisen kerroksen, kun pystyn pöydän laittamaan esille. Remontin tieltä vien sen vielä säilöön, sen takia jalatkin ovat vielä ruuvaamatta kiinni.







Odotan innolla, että päästään sisustamaan uutta keittiötä ja pöytä pääsee käyttöön!

Kiitos yhteistyöstä Preeco.fi!

Taidan palata verkkokauppaan myös myöhemmin, aika kivoja puutarhajuttuja oli siellä! :) 



 *postaus toteutettu yhteistyössä Preeco.fin kanssa

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Design Letters uutuudet

Tykkään Design Lettersin yksinkertaisesta tyylistä. Keväällä hankin SisustusTrendosta ihanan mustan K-mukin, jota en ole vielä raaskinut kuitenkaan ottaa käyttöön.. Muki on keikistellyt keittiössä kaapin päällä ja odotellut kiltisti käyttöönottoa. Nyt sille tuli käyttöä, koska sai kaveriksi kynttilänpidikkeen. Hauska idea tämä ja muki saa uusia käyttötarkoituksia. Toisinaan tykkään poltella pitkiä kynttilöitä ja tämän kanssa se onnistuu. Sopii monenlaiseen sisustukseen.




Toinen ihanuus on tämä hennon vihreä Smile-muki. Saa hymyn huulille aina kun ohi menen. Sopii myös pieneksi kukkamaljakoksi. Muistaakseni näihin mukeihin on saatavilla sellaisia kukkakansia myös.




Muitakin uusia tekstimukeja oli ilmestynyt, kuten Weekend, Work, Love ja Hello, 
mutta ne maltoin vielä jättää kauppaan. 
Näitä löytyy siis SisustusTrendosta useampaa mallia. 

Löytyykö joukosta sinun suosikkisi?






*postaus toteutettu yhteistyössä SisustusTrendon kanssa

tiistai 28. toukokuuta 2019

Lakrids by Bulow kesämaut

Työharjoittelupaikassa pääsin tutustumaan ihaniin Lakrids by Bulowin herkkuihin ja sain testattavaksi kesän uutuusmaut tyrnin ja punaherukan. Nämä ovat kyllä mielestäni koko valikoiman parhaat maut! Ihanan kesäiset ja pirteät. Kivasta ulkonäöstä lakut saa myös plussapisteitä! Sopii vaikka juhlapöytään! Ja kiva lahjaidea, purkkikin kun on niin sievä.





Aiemmin olen maistellut mansikkaa, vaniljamangoa ja passion fruitia. Nekin ovat hyviä!


Näitä löytyy siis SisustusTrendosta Ylivieskasta. Siellä on näitä hyvä kokoelma:


Testaapa sinäkin, jos eivät vielä ole tuttuja juttuja!

Lakut löydät myös verkkokaupasta




*postaus on toteutettu yhteistyössä SisustusTrendon kanssa

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Arvonnan voittaja


Venka&Vinka koruarvonta on päättynyt ja voittaja on 

Anni K

Onneksi olkoon!

Voittajalle on lähetetty sähköpostia. Kiitos kaikille osallistujille!

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Upea uusi tuttavuus; Venka&vinka

Jokin aika sitten meillä oli mahdollisuus osallistua Taito Shop Maakarin uudistuneen myymälän avajaisiin Oulussa. Paikalla oli myös paikallinen yrittäjä Katri Luttinen, jonka käsissä syntyy upeat ja egologiset Venka&Vinka -tuotteet. Tykästyin koruihin välittömästi. Olihan niissä mun ihannoimaa kierrätyshenkeä ja sen lisäksi tuotteet ovat hauskoja!

Sillä reissulla mukaani lähtivät pyörän sisäkumista valmistetut korvakorut ja kaulakoru. Kokoelma on karttunut meikkipussilla, joka on valmistettu mainosbanderolleista.


Tykkään tuotteista kovasti. Korut ovat samaan aikaan sekä modernit että rennot. Sopivat monenlaiseen tilaisuuteen. Meikkipussi on hyvän kokoinen, mukavasti mahtuu sisälle tarpeelliset tavarat. Tasku pussin ulkopuolella on kätevä, sinne saa tärkeimmät jutut heti käden ulottuville.  


Venka&Vinka on perustettu vuonna 2013 ja se siis valmistaa ekologisia design-koruja, asusteita ja sisustustuotteita kierrätysmateriaaleista. Materiaaleina ovat mm. pyörän sisäkumit, tölkkiklipsut, vanhat rahat, mainoskankaat, festaripassit, mainosbanderollit, kahvipussit yms. Laaja kirjo materiaaleja jotka saatetaan mieltää jopa roskaksi. Minua niin ilahduttaa tämä tekeminen, koska itsekin tykkään tehdä vanhasta uutta ja monessa kohtaa toisen roska on mulle todellinen aarre!

Ilokseni sain tehdä Katrin kanssa yhteistyötä ja nyt mulla on teillekin jotain! Sain arvottavaksi nämä upeat Tulliband- sarjan Tullikamarikorut. Setissä on kaulakoru ja korvakorut. Koruosat ovat nikkelittömiä ja korut on tehty Tullikamarilla järjestettävien tapahtumien mainosbanderolleista.


Osallistumaan pääset kommentoimalla tätä postausta. Anonyymit voivat jättää jonkin nimimerkin tai sähköpostiosoitteen, niin saan yhteyden jos onni suosii. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 26.4 klo 23

Onnea arvontaan!

Venka&Vinka Facebook-sivut pääset kurkkaamaan tästä 
Instagram:  @venkavinka



*Postaus toteutettu yhteistyössä Venka&Vinkan kanssa

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Vierailulla Taito Shop Maakarissa

Tämän viikon torstaina vietettiin Taito Shop Maakarissa uudistuneen myymälän avajaisia. Pääsimme Pop-bloggaajien kanssa mukaan hulinaan ja olihan se upea tila! En ole ennen kyseisessä paikassa käynyt ja kyllä kannatti nyt lähteä pitemmän matkan takaa paikan päälle ihastelemaan!

Sisustus on Anne Pason suunnittelema ja aivan upea! Harmittaa vähän, kun en enemmän kuvannut kokonaisuutta. Myymälä sijaitsee kätevästi Oulun rautatieasemalla, joten sinne on helppo tulla.


Myymälässä sijaitsee myös Kahvila Hanna, jossa on kivat räsymatoin päällystetyt penkit, henkilökunnan valmistamat upeat tyynyt, kotimaista käsityötä olevat pöydät ja koulun vanhat tuolit upeasti entisöityinä. 


 Sisustus on todella kotoisa ja viihtyisä.






Kaunis servettiteline on Lovin valmistama


Valaistus oli mielestäni tosi kiva! Tällaisia "puutarhavaloja" oli viritelty pitkin ja poikin. 
Hauska idea!



Maakarin valikoima koostuu kotimaisista tuotteista, joista puolet on paikallisten käsityöyrittäjien tuotteita.  
Myymälään on mm. uutena juttuna tullut kattava kokoelma Lovi-tuotteita.


Lovi-tuotteet ovat itse koottavia ja helposti postitettavia. Hyvä lahjaidea, joka antaa vähän haastetta saajallekin. Ainakin itselle tämä kokoamishetki on antoisa ja lopputulos siten piirun verran kivempi!




Myös Lapuan Kankurit on Maakarissa hyvin edustettuna. Itse en ole juurikaan näitä tuotteita käyttänyt, mutta nyt siihen ehkä tulee muutos, koska nämä ovat niin kauniita! Ilokseni myös väriä löytyy :)


Monenlaista muutakin myymälässä on esillä. Osa itselle tuttuja, mutta muutama uusi tuttavuuskin. Varmasti valikoimassa on jokaiselle jotakin!

Ebba Masalin opetustaulut ja muut tuotteet 






Yo Zen - lintukorut ovat toivelistalla..


Itse innostuin eniten näistä Venka & Vinka- designkoruista, jotka on tehty kierrätysmateriaaleista. Sopii täydellisesti tällaiselle "dyykkarille", joka haalii toisten roskat. Ihana, eettinen ajatus näissä ja sen lisäksi tosi kauniita! Vinttikissalta löytyy nyt itseltä tämä koru ja tähän sopivat korvikset :).



 Taito Shop Maakarissa on myös maailman kaunein teräsesine!



 

Myymälän ihastelun, jutustelun ja herkuttelun lisäksi meille tarjoutui tilaisuus vähän askarrella. Saimme tuunata omat Lovi-hahmot ja se olikin varsin kivaa puuhaa! Taito Shop järjestää tällaisia workshoppeja myös asiakkaille.






Pääsimme käymään myös työpajan puolella ja kyllähän se käsityöläisen ajatukset sai taas  laukkaamaan! Tiloissa voi kutoa mattoja ja tehdä myös muita käsitöitä. Taito Shopit ovat kyllä käsillä tekijän aarreaittoja. Monenlaista kurssia on tarjolla ja ainakin täällä Oulussa oli henkilökunta niin mukavaa, että kiva on mennä yhdessä tekemään! Itsellä alkoi heti sormia syyhyttää ja käynti sai mielessä pyörimään suurempiakin ajatuksia siitä, mitä voisin itse tehdä tulevaisuudessa..


Meehän käymään sinäkin!


Kiitos!

Sekä muut mukana olleet bloggaajat:




tiistai 8. joulukuuta 2015

Blogipikkujoulut

Vietimme viime lauantaina Pop-bloggareitten pikkujoulupäivän Valkoisen kartanon elämää - bloggarin luona. Koti oli todella kodikas ja täynnä ihania yksityiskohtia. Kuvia tuli taas räpsittyä aika lailla, joten tässäpä niitä:


Kodissa oli paljon ihania nurkkauksia, yksi suosikeistani oli tämä kuisti, johon oli sisustettu ihana lukupaikka.


Ihanan jouluisaa tunnelmaa oli koti täynnä! Yksityiskohdat olivat huolella mietittyjä ja tyylille uskollisia. Valkoinen ja hopea pienellä kimalluksella on kyllä näyttävä yhdistelmä.


Toinen ihana paikka löytyi olohuoneesta nurkkaikkunoiden edestä. Niin ihanaa on varmaan tuossa kiikutella :) Takana vilkkuu paketit kilteille tyttösille ;)


Kodista löytyi paljon itsetehtyä, talon emäntä taitaa olla varsinainen puuhanainen! Tässä yksi esimerkki tuunauksista. Kivat adventtikynttiläpullot.







Moni varmaan muistaa mun lautaseinähimon.. Täällä se ei ollenkaan laantunut, sen verran hieno paneeliseinä oli olohuoneessa..


Yläkerrasta löytyi lasten valtakunta. Niin kaunista!
Heti portaiden yläpäässä oli leikkipaikka omine joulukuusineen ja pöytineen.




 Aulatilaan oli tehty yhdelle lapselle pieni soppi, jonka saa verhoilla omaksi tilaksi. Kätevää!




Pojan huoneessa oli hieman eri tunnelma. Ihastuin tähän(kin) huoneeseen todella paljon! Niin selkeä ja kuitenkin kaikki tarpeelliset tavarat käden ulottuvilla.


 Ihana lukunurkkaus!


Ihana päivä ja ihana koti! Kiitos emännälle että saatiin tulla teille!
Ja kiitos myös muille mukana olijoille:

Valkoisen kartanon elämää: www.valkoinenkartano.blogspot.fi
Sisustusunelmia: www.sisustusunelmia.fi
At home: www.at-home.fi
Sanatorio: www.sanatoriossa.blogspot.fi
Varvikossa: www.kotihiirivarvikossa.blogspot.fi
Valkoista Harmoniaa: www.valkoistaharmoniaa.blogspot.fi
Luumutar: www.luumutar.com
Täyttä elämää: www.hannele78.blogspot.fi 

My life: www.mylifeandmystyles.blogspot.fi
Näköisiä kulmia: www.nakoisiakulmia.blogspot.fi
Kootut murut: www.kootutmurut.com
Pieniä hetkiä: www.pieniahetkia.blogspot.fi
Valkoista ja kiekuraa: www.valkoistajapellavaa.blogspot.fi
Elämää tuomipellon laidalla: www.elamaatuomipellonlaidalla.blogspot.fi
Hetkiä maalla: www.hetkiamaalla.blogspot.fi


Ja koska me oltiin oltu tosi kilttejä, saatiin me myös kotiin viemisiksi lahjapussukat yhteistyökumppaneilta:

TUOTELAHJAT KAIKILLE:
Raamiin.fi, www.raamiin.fi
A-lehdet, www.a-lehdet.fi
Lovi, www.lovi.fi
Minna Immonen, www.minnakortti.fi
VaniljaHouse Store, www.vaniljahousestore.fi
Quriosa Interior, www.quriosa.fi
Slöjd Detaljer, www.slojd-detaljer.fi
Sisustusliike Dreams, www.shopdreams.net
Pentik www.pentik.com
Sisustus Romantico www.shop-romantico.com
 

ARVONTAPALKINNOT LAHJOITTI:
Amanda B, www.amandab.fi
Sokos hotel Arina, www.sokoshotels.fi/fi/oulu/sokos-hotel-arina
Amalian olohuone, amalianolohuone.fi
Mallan makeat, www.mallanmakeat.fi
Finnish Design Shop www.finnishdesignshop.fi


LAHJAT VALITUILLE BLOGGAAJILLE:
Mivalli Design, www.mivalli.fi
be&liv, www.beandliv.com
Kattaustekstiilit: Lapuan kankurit http://www.lapuankankurit.fi

Iso kiitos näistä! Jouluun kuuluvaa jännitystä sai itsekin kokea paketteja aukoessa! 

tiistai 27. lokakuuta 2015

Lapland Hotels Oulu

Viime sunnuntaina meille Pop-bloggareille tarjoutui tilaisuus tutustua uuteen Ouluun avattavaan hotelliin. Paljon en ole hotelleissa vieraillut, mutta sen verran kuitenkin, että jo sisääntulossa tiesin, että tämä on vähän enemmän kuin normihotelli!

Lapland Hotels on perheyritys,  jolla on hotelleja pohjoisessa jo liuta, mutta nyt on avattu hotellit myös Tampereelle ja huomenna  myös Ouluun. Lappiteema oli läsnä erittäin tyylikkäästi niin sisustuksessa kuin ruokalistassakin. Tavoitteena on ollut luoda rento mutta tyylikäs hotellikokemus asiakkaille ja sen uskon myös toteutuvan. Johtajan mukaan paikkaan voi tulla jopa kumisaappaat jalassa tai sitten fiinimmin jos haluaa. Uskon että kummassakin tapauksessa tuntee olonsa tässä paikassa kotoisaksi :).








Saimme vierailun aikana maistella ruokalistalta löytyviä herkkuja ja täytyy myöntää että aika sanattomaksi veti, oli niin hyvää! Hyvin upposivat mm. friteerattu jäkälä, porotartar ja tatti- ja perunajäätelö. Ruokalistat näkee kätevästi tietysti netistä (klik). Ja jos ei osaa päättää, voi ottaa vaikka seitsemän ruokalajin yllätysmenun!






Anu Pentik on suunnitellut hotellin  tarjoiluastiat, jotka ovat special collection-tuotteita, joita voi ostaa vain täältä hotellilta.


Pääsimme tutustumaan myös yhteen huoneeseen, joka on muuten sieltä halvimmasta päästä! Varsinaista arjen luksusta! Täällä huomasin viimeistään että kaikki jutut on mietitty viimeisen päälle, vai mitä sanotte vessan roskiksen tyylistä?


Hotelliin  kuuluvat myös Ynninkulman juhlahuoneistot ja holvikellarit, joista vanhin on saanut alkunsa jo 1600-luvulta. Viinikellarissa olikin vaikuttava tunnelma!


Eikä tämä palaveri/juhlahuonekaan hullummalta näytä!


Täällä vanhalla puolella olikin erilainen tyyli, mitä muualla hotellissa. Ynninkulman juhlahuoneistot ovat valmistuneet 1825 ja ovat toimineet ja toimivat tulevaisuudessakin loistavina juhlapaikkoina eri tilaisuuksiin. Hotellin johtaja vinkkasi, että joulubuffet katetaan tänne joten tunnelma on kyllä siellä kohdallaan :)






Niinkuin vanhoissa taloissa yleensä, on täälläkin kummitus. Tässä hänen kulkureittinsä portaat. Kummitus on kuitenkin kiltti ja harmiton :)




Huomenna (28.10) hotellilla on avoimet ovet, joten menkää ihmeessä katsomaan itse kuinka tyylikäs paikka on kyseessä osoitteessa Kirkkokatu 3 Oulu!