sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Hula hula

Tammikuu ja melkein helmikuukin on kohta selätetty ja painonpudotus ja uusi elämä on hyvällä alulla! Niin kuin vähän joka vuosi..

Loppusyksy oli todella raskas ja painoa kertyi tunnesyömisen johdosta ihan liikaa. Nyt kiloja sitten yritetään karistella. Otin käyttöön taas kännykkäsovellus Yazion, jonka avulla pudotin viime keväänä kymmenisen kiloa. Nyt tavoite on miinus 15kg.

Olen kävellyt paljon ja joululahjaksi saatu hulavanne on saanut kyytiä. Ne puheet, että vyötärö kaventuisi monta senttiä vartin päivittäisellä pyörittelyllä ei mun kohdalla vaan ole toteutunut. Pari senttiä on vaan vyötäröstä lähtenyt vaikka painoa on pudonnut kohta seitsemän kiloa. Mutta ehkä vatsa- ja selkälihakset ovat vahvistuneet hieman! Tuota 1,2 kg:n hulavannetta on muuten paljon helpompi pyörittää kuin sitä lasten versiota. Sillä en onnistunut yhtään, mutta tuolla painavammalla lähti heti pyörimään. Jännä juttu!


Ruokavalion muutos on kyllä se isoin asia, mikä vaikuttaa mulla laihtumiseen ja muutenkin jaksamiseen. Vasta kun alkaa syödä kunnolla ja terveellisesti ja sen myötä olotila kohentuu, huomaa kuinka huonosti sitä onkaan syönyt. Tuo Yazio on kyllä kätevä, kun siihen merkataan ne syömiset, niin pysyy kartalla mitä sinne suuhun on tullut tungettua.. Ja mieluusti valitsee sitten niitä parempia vaihtoehtoja kun huomaa miten paljon esim. pienessä keksissä on sitä energiaa.. Tai suklaapalassa.

Kerran viikossa mulla on kuitenkin herkkupäivä. On ollut myös kaksi, mutta sitten taas tsempataan. Elämäähän tämä vaan on ja tarkoitus on löytää loppuelämän malli syömiseen ja liikkumiseen. Mutta herkuttelun suhteenkin on mieli muuttunut. Ei tee enää mieli niin paljon makeaa kuin ennen.

Mites siellä, onko alkuvuosi tsempannut terveelllisempään elämään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti