maanantai 3. lokakuuta 2016

Persoonallinen ja värikäs koti

Eilen meillä oli pitkästä aikaa Pop-bloggarien tapaaminen ja tällä kertaa pääsimme vierailulle Kootut murut- bloggarin kotiin. Sanat ei riitä kertomaan kuinka ihana koti olikaan! Itsekin tykkään väreistä, ja nyt tykkään vielä enemmän! Koti oli myös täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita teki mieli jäädä tutkiskelemaan pidemmäksikin aikaa, tavaroita joilla selkeästi oli jokin tarina. Niin kotoisaa!

Kuviakin otin taas aika monta, joten tässäpä teillekin!




Värejä oli käytetty rohkeasti ja persoonallisesti. Itsellekin kelpaisi tuollainen työhuone!




Ihana valoisa olohuone, jossa kaikki erityyliset huonekalut ovat kavereita keskenään. Olkkarissa oli myös rumpusetti, joka sekin tuntui kuuluvan just sinne. Taito sommitella esineitä on kyllä talon emännällä hallussa!






Eteisessä oli ihastuttava lintutapetti. Itse tehty lamppu kruunaa tilan.


Keittiössä hääri niin monta naista, että sieltä ei ole kuin muutama kuva, ihastuttava oli kyllä sekin! Vanha kaappi seisoo paikalla jossa luulisi sen olleen aina.




Valaisimet olivat joka huoneessa upeita!


 Tumma sininen sopi makkariin kyllä loistavasti! 


Taitaa joku perheessä olla kellohamsteri, sen verran monta aikarautaa löysin :)


Makkarin vieressä oli kätevä pesutila. Kaunis tapetti ja ihanat vanhat kaapit.

  Pojan huone


 Kekseliäitä sisustusratkaisuja oli enemmänkin. Korihylly on kyllä mainio!






Jo eteisessä tuntui kuin olisi kotiin tullut, 

Kiitos että saatiin käydä!



Mukana treffeillä mun lisäksi olivat:


6 kommenttia:

  1. Onpa upean persoonallinen koti!
    Ostin tänään muuten lehden ja kävin teillä kylässä. ;)
    Upeaa! ♥

    VastaaPoista
  2. Voiko toisen kotiin rakastua? Outoa läpätystä tuntui sydämessä kun näitä kuvia katselin. Aivan ihana koti <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun olit ottanut kuvia ja jaoit niitä meille. Oli tosi mielenkiintoista katseltavaa, oli ihania pikkukohtia.
    Toiset ne osaa ja niillä on hyvä sisustussilmä.

    VastaaPoista
  4. Hehee, kellohamsteri ilmoittautuu! Saattoi jossain vaiheessa olla pieni kelloinnostus, osan olen itse asiassa jo laittanut pois, nyt on enää suosikit :D Kiitos teille ja varsinkin sulle kun tän tapaamisen kanssa aktivoit!

    VastaaPoista
  5. Vanhat kellot on kyllä tyylikkäitä, itse en oikein ole vaan niitä missään paljon nähnyt.. Oli kiva Jutta käydä teillä ja nähdä pitkästä aikaa muitakin tyyppejä!

    VastaaPoista