sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Mökillä

Meillä on tapana vähintään kerran vuodessa vuokrata mökki viikonlopuksi. Muutama viikko sitten oltiin Puolangalla mökkeilemässä ja olihan se taas aivan ihanaa. Siellä omassa rauhassa viettää viikonloppua saunoen ja kalastellen. Ilma oli suurimmaksi osaksi aika viileä ja tuulinen, mikä vähän kismitti miestä, kun ei sitten veneellä päässyt kalastelemaan sen enempää, mutta kyllä me silti pieni kala-ateria lautaselle saatiin mato-ongella saalistetuista ahvenista!














Ihan parasta oli ulkosauna rannan tuntumassa. Sauna lämpesi pari kertaa päivässä ja siitähän seurasi kotiin viemisiksi vakava saunakuume! Niin ihanat löylyt siellä oli!

Nyt olen reissusta lähtien unelmoinut 24/7 omasta pihasaunasta.. Se unelma mulla toki on ollut jo pidemmän aikaa. Hylkäsin sen jossain vaiheessa koska näytti niin haastavalta se omalle pihalle saada johtuen kaikenlaisista (typeristä) säännöistä!

Nyt päätin ottaa taas tämän haaveen käsittelyyn, olisiko mitenkään mahdollista se sittenkin saada. Tällä hetkellä homma on vielä unelma-asteella, koska kaikki ovat lomilla ja en voi faktoja tarkistaa, mutta heti elokuussa alan selvitellä asiaa!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania mökkikuvia! Toivottavasti tuo oman pihasaunan unelma toteutuu <3

    VastaaPoista
  2. Vuokrata mökki on todella kiva idea. Kyllä pihasauna unelma voi täyttyä.
    Mukavia kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista