sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Monikäyttöinen pouf

Tätä rahia jäin erään kauppareissun jälkeen kovasti tuumaamaan. Tuntui hassulta, että rahi myytiin ilman sisällystä, mutta kun kotona sitten googlettelin tuotetta, huomasin että se oli varsin nerokas ratkaisu!

Rahia piti käydä hypistelemässä pariin kertaan ja sitten sen viimein kotiutin.

Rahin saa siis itse täyttää ja täytteeksi käy mm. vanhat tekstiilit tai tyynyt. Mikä mahtava piilo lukuisille torkkupeitoille, mitä meidänkin kotiin on kertynyt! Tässä on nyt koko mun torkkupeittovarasto kauniissa kääreessä ja kaapissa tilaa jollekin muulle. Tämä on samaan aikaan istuin, pöytä ja säilytin. Ihana idea!

Värejä on monenlaisia, mutta ihastuin tuohon  ruskeaan Sopii hyvin meillä sekä olohuoneeseeen että makkariin. Tykkään!




Pikkusen on vielä taitoskohta näkyvissä, mutta varmasti ajan myötä tasoittuu. 
Vielä mahtuisi muutama peitto lisää, varsin tilava siis!


 Nellikin kävi tutustumassa uuteen rahiin


Perjantaina oli viimeinen työharjoittelupäivä ja haikein mielin lähdin sieltä pois. 
Tykkäsin tosi paljon paikasta ja etenkin stailausjutuista, mitä siellä sai tehdä aika paljonkin.

Sieltä lähti mukaan myös muutamia ihania juttuja, joista tarinaa sitten myöhemmin.

Mukavaa sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Minulla on haaveissa saada Marokosta aito pouf ja haluaisin sen konjakin värisenä. Mies lupasi kysellä, että jos joku tänä kesänä olisi sinne menossa, niin voisi meille tuollaisen tuoda. Ei tullut viime kesänä tämä mieleen, kun mies oli Marokossa pojan kanssa, viisi viikkoa :)
    Aivan ihana siis tämä rahi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ensin ajattelin että se konjakin värinen olisi paras, mutta olisi "hukkunut" meidän sisustukseen liikaa, niin ruskea vei voiton. Marokosta tämäkin on varmaan tuotu, mutta ainahan se on paras jos paikan päältä saa hankittua. Varmaan hintakin on silloin eri luokkaa.

      Poista
  2. Meillä on tämä sama valkoisena, ja juuri itsekin istun sen päällä tätä sohvapöydällä naputellessa ;) Meillä on tapana kutsua tätä rahia kameliksi, jolle sitten syötämme sisään milloin mitäkin täytettä :D
    Kiitos postauksesta ja kivaa viikkoa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä "tosi hyvä syömään" ! :D
      Täytyypä käydä kurkkaamassa sinunkin blogiasi! Mukavaa viikkoa!

      Poista