perjantai 15. kesäkuuta 2018

Tuulikellon helinää

Tykkään valtavasti tuulikelloista. Meiltä löytyy sisältä kaksi ja ulkoa kaksi. Toinen ulkokelloista on ihan uusi tulokas. Ihastuin bambuiseen kelloon työharjoittelussa, jossa asiakkaalla oli tuollainen tuulikello terassilla. Niin ihanasti se siinä heilui tuulessa, joten piti minunkin sellainen hankkia.

Tuulikellon tilasin Kuukorento-nimisestä nettikaupasta, missä oli muitakin fengshuijuttuja. Vaikka välillä aina syvennyn tarkemmin fengshuin maailmaan, oli siellä paljon tavaraa, joka ei mulle kolahda. Mutta tuulikello, kyllä kiitos!

Niin ihanan pehmeä ääni siinä on! Toivottavasti se nyt on sijoitettu oikeaan paikkaan ja tuo tullessaan hyvää energiaa!..


Blogissa on ollut hiljaista johtuen töistä.. Todellakin olen päässyt jo arkeen kiinni ja tuntuu ettei elämään tällä hetkellä mahdu muuta kuin työ.. Juhannusta jo odottelen että saa yhden ylimääräisen vapaapäivän. Onneksi saan olla osan viikkoa kotona töissä, niin näkee perhettäkin välillä..

Tällä mennään nyt kesä ja otetaan ilo irti niistä pienistä arjen jutuista. Mitään isompaa hommaa ei jaksa tähän väliin. Makkarin uusi seinämaalikin on vielä purkissa. Se pitäisi kyllä jaksaa piakkoin sutaista seinään, niin kiva siitä varmasti tulee!

Viikonloppu hujahtaa taideleirillä! Äidillekin oma leiri kun lapsetkin leireilee kesällä. Jännityksellä odotan mitä siellä tehdään! Siitä tulee sitten juttua jos muistan ottaa kuvia..

Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Noissa bambuisissa tuulikelloissa on aivan ihanan pehmeä ääni.
    Oikein kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista