sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Diy- betonivati

Viime kesänä hankittu betonisäkki on odotellut kesäkelejä koko vuoden. Kynttilänjalkakiintiö on täynnä, joten piti keksiä jotain muuta. Terassia sisustellessa mieleen hiipi mehikasviruukku tms. Sitä siis kokeilemaan!

Tästä tuli kyllä tosi kiva! Ensimmäinen versio meni irrotusvaiheessa rikki, kun en malttanut odottaa tarpeeksi kauan. Kolme päivää ei riitä näin isolle työlle.. Toisella kertaa annoin vadin kuivua 1,5 viikkoa, koska unohdin työn varastoon.. Ehkä lyhyempikin aika olisi riittänyt, en tiedä.


Betoni oli tällaista: 


 Sekoittelin jauhetta ja vettä niin, että tulee tällainen vähän jähmeä seos.


Sitten vaan sopivaa astiaa esille ja seos sinne. Kannattaa paukutella ja ravistella astiaa lopuksi vähän, niin ilmakuplat lähtee pois ja pinnasta tulee sileämpää. 

Painoviritelmät ovatkin sitten työn tärkein juttu. Laitoin vadin päälle ämpärin ja siihen kattiloita päälle, niitä kun varastossa sattui olemaan. Kivet ovat myös hyviä, mutta nämä olivat juuri sopivan painoisia, niin niitä ei enää tarvinnut. 


Sitten vaan odotellaan.. Irrotusvaihe on aina jännittävä. Kun ei tiedä minkälainen tuotos sieltä lopulta tulee.  Jäihän tuohon vähän koloa, mutta ovat sisäpuolella, niin eivät haittaa.





En saanut säkkiä vieläkään loppumaan, joten ehkä teen vielä jotain.. mutta mitä ??..

4 kommenttia:

  1. Tuosta tuli kyllä tosi onnistunut ja hitsin kivan näköinen. Tee betonilautasia, ne on kivoja tuikkujen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Lautaset voisivatkin olla kiva juttu!

      Poista
  2. Kyllä tuli ihanan näköinen ja kaunis asetelma.
    Mulle toi petoni on ihan outo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Betonijutut ovat kyllä aika mukavia. Varsinkin nyt kesällä ulkona tehden. Ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista