sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Minilomalla

Tänä vuonna mulla ei ole ollenkaan lomaa, mutta vapaapäivän sain järjestettyä ja suunnattiin pikavisiitille Ouluun. Ihan kiva kun ei tarvinnut istua autossa koko päivää ja kuitenkin Oulussa on kivoja paikkoja vaikka kuinka. Aina ei tarvi lähteä kauas kotoa! Meidän pääkohde oli kylpylähotelli Eden, jossa oltiin yksi yö.

Lähdettiin matkaan jo hyvissä ajoin ja käytiin kaupungilla ostoksilla. Tosin miesväen ollessa mukana, se ei ollut niin antoisaa, kun nälkä ja tympääntyminen oli läsnä koko ajan.. Muutamassa kaupassa kuitenkin käytiin ja sen jälkeen mentiin pizzalle. Päivä oli tosi kuuma ja syönnin jälkeen saikin suunnistaa kylpylään.

Uidessa hurahtikin loppupäivä. Välillä käytiin taas syömässä ja sitten takaisin altaalle. Illalla käytiin vielä kävelemässä Nallikarin rannalla. Ilma oli vielä illallakin tosi lämmin. Ihan kuin olisi ulkomailla ollut :)















Aamulla olikin sitten pikaherätys kun puoli 8 alkoi palohälyttimet soimaan.. Matkalla ulos saatiin kuitenkin tieto, että se oli väärä hälytys. Mutta olihan se aika hurjaa, kun pihalla oli kolme paloautoa ja porukalla paniikki päällä. Onneksi nyt ei kuitenkaan mitään paloa ollut.

Buffet tarjoilukin ehti tulla mahdolliseksi ennen reissua, joten päästiin nauttimaan kunnon aamupala, eikä tarvinnut tyytyä pussiannoksiin.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä kiva reissu. Ehkä tässä vielä jonkin toisenkin pikareissun ehtii tälle kesälle toteuttaa vaikka jokin viikonloppu!

2 kommenttia:

  1. Kivoja tälläiset minilomatkin <3 Piristää kummasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Parasta kun ei mene koko päivää autossa istumisessa!

      Poista