keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Jouluinen asetelma

Olen aina pitänyt kanervia ulkokukkina, mutta nyt kokeilin laittaa valkoisen kanervan sisälle minisypressin kaveriksi asetelmaan. Ikeasta kotiutui tuollainen näppärän kokoinen metallilaatikko, joka oli kuin tehty tätä varten. Kivat pienet puujalat ovat irrotettavat, mikä oli kiva yllätys. Hauskan näköinen kokonaisuus tuli ja punaiset tekomarjat tuovat vähän jo joulun tunnelmaa..





Keittiössäkin on vähän jo jouluista..


Pikkuhiljaa olen joulua laitellut sisälle. En kuitenkaan vielä sitä viimeistä punaista silausta. Meinaan laittaa oikein jouluverhot sitten joulukuussa ja niissä on punaista. Sitten loput koristeet. Aika simppeliä silti. Vuosi vuodelta tuntuu, että aika vähällä pärjää. Kynttilät ja valot on ne pääjuttu.

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen pitänyt kanervaa sisäkukkana monena syksynä ja kivasti se on pärjäillyt. Toki kastelua vaatii ja joskus olen suihkauttanut lakkaakin kanervan päälle.
    Minäkin aloitin tänään pikkuisesti jouluun valmistautumista. Pieniä kuusia, kynttilöitä, ikkunatähti...SIitä se lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo lakka! Pitääpä laittaa itsekin niin säilyy paremmin.
      Mukavia joulupuuhia sinne!

      Poista
  2. Tulipa kaunis asetelma. Minullekin kynttilät ja kausivalot ovat niitä asioita, joista nautin ja jotka tuovat tunnelmaa kotiin.
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valot on kyllä niin ihania pimeällä. Ei tarvi muita valoja ollenkaan iltaisin.
      Ihan oikeita joulukkkia pitää vielä hommata. Joulutähti ja ehkä amaryllis. Hyasintteja en voi sisällä pitää, niistä kyllä tykkäisin eniten..

      Poista
  3. Meillä kuvakalenteri saapui keittiöön, siitä lähtee odotus ja ehkäpä muutama koriste tässä pikkuhiljaa. Valoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jo useampi kalenteri. pari viikkoa vielä pitää malttaa. Jouluverhot vaihdan kohta ja sitten onkin jo kovasti joulutunnelmaa.

      Poista