perjantai 29. marraskuuta 2019

Jolukalenterit aikuisille

Ihanaa, kun  nykyään on joulukalentereita myös aikuisille. Vähän on ehkä turhankin paljon, mutta onpa mistä valita. Kyllä todellakin tarvin piristystä loppuvuoteen, joten hommasin itselle sitten useamman!


Tänä vuonna ostin itselleni ensimmäisen kosmetiikkakalenterin. Tai itseasiassa kaksi..
Luin kokemuksia erilaisista kalentereista ja päädyin Lumenen kalenteriin. Hinta vähän kirpaisi, mutta mun ehostustarpeilla siinä taitaa olla vuodeksi mulle purnukkaa, joten ei niin paha sitten. Olen kosmetiikka-asioissa vähän keltanokka, en paljoa näin kotona töitä tekevänä meikkaile ja muutenkin kaikki vähänkin erilaiset tuotteet on mulle outoja. Silmänympärysvoidetta olen vasta nyt opetellut käyttämään.. Toivonkin, että luukuista paljastuu jotain uutta ja ihmeellistä, mitä pääsen kokeilemaan!


Toinen kosmetiikkakalenteri on Dermosilin kalenteri. Tykkään Dermosilin tuotteista tosi paljon ja kalenteria haikailin jo viime vuonna. Nyt sen tilasin ja yllätyin positiivisesti jo ulkoasuun. Ihanan pirteä paketti, jonka kääreen alla on puulaatikossa (!!) ihania, kauniita pahvirasioita, jotka hivelevät katsojan silmää. Tämän kyllä säilytän joulun jälkeen ja käytän uudestaan. Plussaa siis tästä, että voi hyödyntää uudelleen.


Kun luukun on avannut, voi sen kääntää toisinpäin ja pikkuhiljaa muodostuu tuollainen talokylä kuvio. 
Tässä on kyllä suunnittelijat pistäneet parastaan!


Pitihän mun herkkuhammaskin ottaa huomioon ja ostaa vielä Lakridsin kalenteri. Töissä olen päässyt tutustumaan näihin ihaniin lakuihin, joten heti piti hommata tämä kun myyntiin tuli. Kaunis tämäkin ulkoasultaan. Ja maku nyt ei varmasti petä!


Sain vielä mieheltä Veikkauksen raaputuskalenterin, 
joten kyllä tässä nyt joulukuun aamuina kiirettä pitää!

Miehelle värkkäsin olutkalenterin kun on sellaista miettinyt useampana vuonna.
On sitten hänelläkin jännitettävää..


Ihanaa viikonloppua!


4 kommenttia:

  1. Kivoja kalentereita! Minulla ei vuosiin ole ollut kalenteria, mutta nyt sain ystävältä Kicksin kosmetiikkakalenterin, jonka avulla saan laskea päiviä lomaan.
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, nyt saadaan molemmat jännittää! Mukavaa joulukuuta!

      Poista
  2. Ihania kalentereita! <3 Minä tilasin itselleni mietelausekalenterin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kivalta tuo sinunkin kalenteri! Tosi monenlaisia kalentereita on nyt tarjolla!

      Poista