keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Keksiaineet purkissa

Jouluna on kiva muistaa läheisiä pienillä lahjoilla. Ja nykyään kun moni välttelee turhaa krääsää, ovat syötävät lahjat varmasti mieluisia. Netti on pullollaan ideoita mitä voi helposti myös itse tehdä. Keksiaineet purkissa on yksi niistä, joita itse toteutin.



Purkkiin pakatut keksiainekset ovat kiva ja helppo juttu. Itsekin tällaisen olen joskus saanut ja oli kyllä kätevää, kun melkein kaikki aineet oli siinä valmiina. Ja lopputuloskin oli varsin maukas! Tämän voi lahjan saaja jättää vaikka vähän myöhemmäksi askareeksi, jos joulun aikaan on muutakin herkkua tarjolla.


Tämä on myös helppo tehdä vaikka lapsen kanssa yhdessä. Purkki on kierrätetty ja ruman metallikannen päällystin korkkikankaalla nätiksi. Ladoin purkkiin kuivat aineet kerroksittain ja laitoin ohjeen lahjaan mukaan:



Amerikkalaiset pikkuleivät 
n. 20 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
1dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 muna
50g voita

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään (purkissa valmiina)
 ja lisää sitten joukkoon pehmeä voi ja muna. 
Sekoita tasaiseksi massaksi. 

Lisää karkit hyvin sekoittaen taikinamassan joukkoon. 

Pyörittele tasakokoisia, halkaisijaltaan noin 3 cm:n palloja ja laita ne pellille, 
( jätä leviämisvara ) ja painele halutessasi hieman litteämmäksi.

Paista noin 10 minuuttia 225 asteessa.




Viime hetken paketteja täällä paketoidaan. Vaikka olen aina hyvissä ajoin liikkeellä, pukkaa viimeiselle viikolle vähän stressiä.. Mutta kylläpä se helpottaa, kun alkaa loma ja siivoukset saa tehtyä. Mites siellä sujuu?

2 kommenttia:

  1. Kaikki on valmiina, meni vähän pitkäksi nämä valmistelut tänä vuonna.
    Syötävät lahjat on hyviä <3 Ihanaa joulun odotusta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kaikki alkaa olemaan valmiina :). Ihanaa joulunaikaa sinulle!

      Poista