sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Himmelipallo

Kuten jo aiemmin kerroin, innostuin näistä pilliaskarteluista vähän enemmänkin. Piti kokeille myös tällaista palloa. Tämä oli kyllä aika haastava ja meinasi olla välillä koko nainen aivan solmussa.. Myös alkuvalmisteluihin meni aikaa, kun piti leikata 90 pilliä pienemmiksi paloiksi..

Sain kuitenkin valmiiksi ja aika hauska tästä tuli! Myös tämä on ajaton koriste, joka menee koko vuoden.






Ohjeen nappasin "Kahvipussin toinen ulottuvuus"-kirjasta:


Kokeilin myös pientä tähteä, mutta tämä nyt ei oikein onnistunut.. Vaatii asettelua että näyttää kivalta.


Tässä ohje tähän:


Tänään ollaan vähän siivoiltu koko perheen voimin. Joulukuusikin tuli sisälle ja sai koristeet ylleen. Se kyllä tuo sen viimeisen silauksen joulukotiin! Vielä pitäisi muutama päivä jaksaa töissä ja sitten alkaa loma. Tulee kyllä tarpeeseen..

Ihanaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Onpa kyllä todella hieno himmelipallo. Minulla olisi varmaan hermo mennyt jo tuon keskustan tekemisessä :)
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinasi mennä hermo mullakin, mutta kun olin aloittanut niin ei voinut keskenkään jättää..

      Poista
  2. Minä ostin vuosia sitten tuommoisen lasihimmelipallo-tarvikepakkauksen ja siinä ei ollutkaan ohjetta mukana.Nyt löysin kirjastosta himmelikirjan ja vihdoin ja viimein sain palleron valmiiksi.Tuli kyllä huomattavasti pienempi kuin mallipallo mutta silti hieno:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasipallo on varmasti hieno! Outoa ettei ohjetta ollut.. Onneksi kirjastossa on kirjoja ja nettikin ohjeita pullollaan :)

      Poista