sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Makkarin uudistunut nurkka

Täällä kärvistellään kovan flunssan kourissa.. Viikonlopun vapaatkin typistyi yhteen päivään, koska eilinen meni koulutuksessa.. Viime viikonloppuna sitä vastoin tapahtui kaikenlaista ja siitä nyt enemmän tänään! Täällä kävi Vinttikissa-hurrikaani ja kalusteet vaihtoivat taas paikkaa huoneesta toiseen!

Olen kaivannut ruskean kaapin lähdettyä kovasti säilytystilaa makkariin ja nyt päätin sitä sinne tuoda. Sisustuslehtien ja kirjojen paikka on meillä makkarissa, muualla en osaa lukea.. Kaappi säilöö siis kirjat ja epämääräisen kokoelman sisustustavaraa.




Vaatehuoneessa on ollut tuo liinavaatekaappi, joka nyt siis muutaman mutkan kautta palautui jälleen makkarin puolelle. Ahtaaksihan siellä sitten meni, joten iso kirjoituspöytä siirtyi askarteluhuoneeeseen ja tilalle tuli tuo pienempi pöytä. Samalla värimaailmasta tuli vähän (tylsempi?) hillitympi. Aika paljon on kyllä ruskeaa.. mitenkähän sopeudun??




Ruskean taulun tarina on seuraava:

Muutettuamme tähän taloon 11 vuotta sitten sisustusmakuni oli aika lailla toisenlainen.. Tein olohuoneeseen kolmen taulun kollaasin, jossa tuo valkoinen kiemura jatkuu taulusta toiseen. Tämä on kollaasin kolmas osa, jossa ikäänkuin kiintopisteenä oranssi pallo. Mulla oli tälle taiteelle oikein selityskin, eli kuvaa elämää kaikkine mutkinensa, mutta jossa suunta kuitenkin aina ylöspäin! :)

Taulut ovat olleet kaapin perällä nyt ehkä jo 7 vuotta. Olen jemmannut näitä tuon vanerin takia, kun on helppo vaikka maalata päälle uutta jos inspis iskee. Nyt kokeilin eri tauluja tuohon kaapin päälle sopivaa kuitenkaan löytämättä. Sopivaa taulun kokoa siis vain tuolla kokeilin, mutta sehän sopikin tuohon yllättävän hyvin.. ;)


Myös toinen nurkka uudistui. Nyrkkeilysäkki on nyt jäähyllä ja tauluhyllyt (kamalat pölynkerääjät!) otin myös pois. Tilalla on nyt keittiössä ennen majaillut ja viime aikoina varastossa jemmassa ollut vanha naulakko. Muutama esine ja valokranssi minusta riittää tähän tällä erää.




Ihanaa päivää! Toivottavasti siellä ollaan terveinä :)

5 kommenttia:

  1. Ei ole flunssa onneksi vielä minuun iskenyt! Huonekalujen siirrolla saa kivan muutoksen aikaan. Itse olen vaan niin huono noita huonekaluja siirtelemään. Sama järjestys on meillä ollut jo vuosia. Pitäisikin repäistä ja rymsteerata hiukan :) Iloista viikonalkua sinne ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  2. Viime viikolla pääsin puolentoista viikon sairastelun jälkeen vihdoinkin töihin, joten minun puolesta nämä sairastelut saisi nyt olla jo tässä.
    Ihana tuo kaappi tuolla makuuhuoneessa nyt ja hei, ruskea on taas tosi IN-juttu.

    VastaaPoista
  3. Onneksi ei ole ollut flunssaa. Paranemisia.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköistä makkarissa. Toipilaana ollaan täällä leikauksen jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Kyllä se rymsteeraus aina piristää! Ja on edullista sisustamista ;)
    En tiennyt että ruskea on in! Eihän tässä sitten mitään hätää ole.. Onhan se kyllä syksyinen väri.
    Flunssakin alkaa jo onneksi helpottamaan ja viikonlopulle on monta kivaa juttua tiedossa :)

    VastaaPoista