keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Pitkä odotus..

Ei mahda mitään! Ajattelin että tänä vuonna en kyllä hätäile, otan vaan lunkisti ja teen juttuja siten kun tuntuu. No tavallaan teenkin, koska aloitin jouluvalmistelut jo pari viikkoa sitten!..

Jouluihminen on jouluihminen, ei siitä mihinkään pääse.. Muutama jouluaiheinen kuva ja pari ideaa somen ihmeellisestä maailmasta, niin sepä on taas siinä.. hillitön joulufiilis! :)


Eilen leivottiin pipareita jo toinen satsi tälle vuoden puoliskolle. Torttujakin ollaan tehty. Tontunpesässä käy taas vilske, joululahjoja olen miettinyt ja joulukalenterit meillä on tytön kanssa työn alla.. Kiva saada itsekin kalenteri, siitä tulee tosi hieno! Myös toinen kalenteri on tulossa, sillä osallistuin Kalenterimanian joulukalenterivaihtoon. Siinä tehdään toiselle askarteluaiheinen kalenteri ja sit saa itse jonkun toisen tekemän, sitäkin olen kovasti suunnitellut jo.


Ai kun jo jännittää, mitä näistä luukuista paljastuu!..

Ja illat pimenee ja aamullakin on pimeää. Onneksi meillä on kynttilöitä! Kynttiläkaappiin on kurkistettu ja todettu että yhtään en tarvi niitä lisää. (toimituksessa tosin on pari pakettia kynttiläkutsuilla tilattuja tuikkivia, mut sit ei enää!..)

Meillä lätyt paistellaan toisella pannulla, joten tämä valurautapannu on toimittanut kynttiläalusen virkaa jo useamman vuoden. Tuohon on kiva asetella eri kokoisia ja värisiä kynttilöitä. Ja kaappi toivottavasti vähän tyhjenee..


Onko siellä muita "ennenaikaisia" jouluintoilijoita?

p.s. jouluun on enää  94 päivää! Se on ihan just täällä!

2 kommenttia:

  1. Kiva toi lättypannu, kun siinä on kynttilöitä. Minäkin olen sen verran joulussa. että oon tehnyt joulukortteja.

    VastaaPoista
  2. Minähän en vietä joulua, mutta äidilleni ja isäpuolelleni olen lahjat jo hankkinut :)
    Töissä pääsen joulua laittamaan kuitenkin.

    VastaaPoista