sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Diy - säilytyslaatikko

Varastossa majaili pari vanhaa pottulaatikkoa, jotka ovat olleet meillä kotona ihan siinä varsinaisessa käytössä. Olivathan ne aikaa siis nähneet, mutta sellaisestahan mä tykkään! Aiemmin olin jo käsitellyt ne tummalla saunasuojalla (jäi yli saunarempasta ja purkin jämillä olen sutinut yhtä jos toista, tosi hyvä ja riittoisa tuote!).

Käyttöä en niille kuitenkaan oikein löytänyt, koska olivat niin matalia. Siispä kokeilin yhdistää kaksi laatikkoa yhdeksi, jolloin siinä mahtuisi säilömään paremmin juttuja. Samaa kokoa olivat, joten homma oli helppo toteuttaa ottamalla vaan toisesta pohja pois ja laittamalla ne päällekkäin. Väliin jäi omituinen kolo, joten  lisäsin siihen ohuen riman. Koko komeus sai pintaansa vielä kaapista löytyneen tummanruskean maalin (mattapinta ois ollut parempi..) ja alleen kalustepyörät.

Tämä pysyy kyllä visusti mun tavaroiden säilyttimenä. Lasten huoneeseen en uskalla tätä viedä, koska tällä pääsee aika lujaa! :D






Paljon käytännöllisempi näin!

Viikonloppu vetelee viimeisiään.. vapaat on käytetty aika lailla latautumiseen, mitään kovin kummoista en ole saanut aikaiseksi ja se vähän tympäisee.. (tämä laatikko on tehty noin kuukausi sitten..)  Mielen päällä ois montakin juttua mitä tehdä, mutta ei vaan aina jaksa.. Sen verran tänään ulkoiltiin, että poimittiin pari sankollista puolukkaa. Edellisestä kerrasta on vuosia.. Itse en puolukoista tykkää, joten äidille menivät. Kiva oli niitä kyllä ihanassa syyssäässä poimia, mutta ei minusta vielä himomarjastajaa tullut. Kuulun siihen ikäpolveen joka lapsena sai siitä hommasta tarpeekseen..
Kuitenkin omille lapsille haluaisin taidon opettaa. Minusta se on hyvä juttu.

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia:

  1. Siitä tuli hieno laatikko!
    Muistan, kun lapsena myös paljon käytiin metsässä marjastamassa.

    Ei meillä lapset ole innostunut. Miehen kanssa olen käynyt
    marjastamassa.

    Kivaa illan jatkoa sinulle!😊💕

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Marjastus taitaa olla katoava harrastus.. Itsekin voisi enemmän kyllä hyödyntää metsän antimia. Ainakin ruokana! Muutenhan mä kyllä kannan metsää sisälle asti :)

    VastaaPoista