tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kalenterirakkautta

Yhtenä aamuna viime viikolla se alkoi.. Ensin en ollut uskoa silmiäni, mutta totta se oli! Kaikki nämä vuodet kun olen säästänyt, ostanut, ihaillut, joskus jopa suorastaaan kuolannut kaikkien ihanien tarrojen, paperien, leimasimien ja teippien perään eivät suinkaan ole olleet turhia.. Kaikella on näköjään tarkoitus!

Mulle se tarkoitus selvisi tuona aamuna, päivää ennen 39-vuotis syntymäpäivääni. Keski-ikäisyydestä  huolimatta koin olevani taas se innostunut teini ja tunsin siitä jopa huonoa omaatuntoa.. Voiko tässä iässä enää innostua noin kovasti tällaisesta?..

Tutkin asiaa facessa, instassa, youtubessa ja ilokseni huomasin että ikä ei tässä hommassa ole este! Värkkäily on elämäntapa ja jos siitä kerta näin suunnattomasti nauttii, niin eihän se huono juttu voi olla.

Siis mikä?


No Kalenterimania!! Tästä  jutusta kaikki alkoi ja loppua ei näy. Liityin saman tien Facessa pariinkin aihetta käsittelevään ryhmään (Kalenterimania ja Planners Lovers Finland) ja kaikki siellä ovat kyllä tälle asialle omistautuneita, iästä huolimatta!

Omaa kalenteria pähkäilin pitkään, millainen se olisi. Ihana olisi joku valmiiksi ihana kalenteri, jota porukka ulkomailta tilailee. Itse halusin  kalenteriini kaiken mahdollisen, joten päätin tehdä kokonaan oman version. Ajattelin että tämähän tulee edulliseksi, kun mulla on jo laatikot pullollaan papereita, teippejä ja tarroja.. Kuinka väärässä olinkaan.. Pitihän mun nyt vähän täydentää varastoja..


Valmiina löytyi kotoa tällainen A5-kokoinen pankin kansio josta peitin kukkatarralla vaan logon.. Tykkään tuosta mustasta väristä ja pinnasta, niin muuten sai olla tuollainen.


Ja tällaista on sisäpuolella:




Tässä ekassa sivussa vähän innostuin kokeilemaan kaikkea.. ehkä käytön kannalta liian levoton, mutta aina silloin tällöin piristävä! :)


Netistä löytyy läjäpäin ilmaisia tulostettavia kuvia ihan tähän tarkoitukseen. Mm. planner sticker-hakusanoilla. Ostin vielä pari pakettia tarratulostuspaperia, niin voi tulostaa suoraan tarraversioina. Kätevää ja ihanaa! :)






Kalenteria käytän samalla tsemppikaverina, joten perusviikkoaukeamien lisäksi siellä on To do-listoja, liikuntakalentereita ja mitä nyt mieleen putkahtaa. Tännehän voi lahjalistat ja osoitteetkin laittaa sitten samaan paikkaan. Ja positiivisia ajatuksia tietysti sinne tänne!




Kyllähän tässä saa aikaa kulumaan. Nettiä selatessa hujahtaa tovi jos toinenkin ainakin tässä alkuhuumassa.. Onhan tämä tällaisen järjestelmällisen listapirkon unelma :). Mulla on tuo kännykkä ollut kalenterina ja muistivihkona, mutta tämä nyt on kyllä sata kertaa hauskempi! :)

Innostaako sinua tällaiset kalenterijutut?


2 kommenttia: