sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Yankee Candle kynttilät

Mähän en koskaan voita mitään.. peruspessimistinä olen ajatellut, mutta nythän mua lykästi!

Voikukkapelto-blogissa  oli jokin aika sitten arvonta, jossa voittaja sai 25€ lahjakortin Sisustuskauppa.comiin . Onni oli myötä ja pääsin valkkaamaan tuotevalikoimasta tuolla summalla itselle kivaa :).


Valinta oli aika helppo, koska siellä oli hyvä valikoima Yankee Candle kynttilöitä. Olen tutustunut niihin omilla Hyvän tuulen sisustuskutsuilla ja tiesin niiden olevan laadukkaita juttuja. Tuoksu on ihanan mieto ja kuitenkin intensiivinen. Joittenkin tuoksukynttilöiden kohdalla saa kaivaa buranaa kaapista, kun iskee päänsärkyä ja pahaa oloa, mutta näissä ei ole sitä ongelmaa! Ja valikoimaa piisaa! Miltä kuulostaa esim. nämä: Pain au Raisin, Silver Birch, Snowflake.. ?

Viime jouluna ihastuin tuohon omenatuoksuun ja sitä ei valitettavasti tästä puodista saanut kuin tuikkuina, joten otin paketin niitä. Toiseksi valikoitui niin ikään tuikkuversio ihanaa mustaherukkaa.  Pikkupurkin otin vielä appelsiinia ja voi että mikä ihana tuoksu se onkaan! Näistä riittää tunnelmointia pitkälle! (Ja kaappeja siivotessa huomioin että siellä oli ennestäänkin ainakin kolmeksi vuodeksi jos jonkinmoista tunnelmanluojaa..)




Toinen päivä lusmuilua takana.. tosin pienen maalaushomman tein koska tuntui että se olisi kiva, ei siksi että olisi ollut pakko.. Koti näyttää myös siltä että emäntä on lomaillut.. pitää laittaa kello soimaan aamulla vähän aiemmin että ehtii raivata tilaa töille :)

Nyt taidan vielä hetken lukea kirjaa. Ja ehkä vähän vilkuilla Ikean nettisivuja.. Miehen  väsytystaistelu menossa, että pian pääsisin sinne ;). Oikeasti olisi tarve niille testivoittajapetareille, kun joka aamu on selkä kipeä!

Virkeää viikkoa! Ens viikolle onkin paljon kivaa tiedossa. Mm. koulutuspäivä, kutsut ja ihana Sami Hedbergin keikka!

2 kommenttia:

  1. Hih! Hauskat nuo loppukommentit... :D
    Täällä on vähän samoja ajatuksia IIkkean suhteen...
    Tosin meille pitäisi ostaa myös patjat.
    Ja sänky natisee, ärsyttää... haluaisin niin sellaisen äänettömän sängyn. :D

    Minä en ole noihin kynttilöihin tutustunut, PartyLitejä polttelen mutta on niissäkin joitakin tosi voimakkaita tuoksuja, mistä en tykkää tai mitkä ahdistaa henkeä. Ne on mulle sellaisia "ylellisyyksiä" en polta niitä läheskään joka päivä. Tuoksujen ja koostumuksen vuoksi tykkään.

    Niin ja olipa mahtava homma, kun voitit lahjakortin! :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Minäkin joudyn aina tarkkaan miettimään mikä kynttilä tuoksuu liian vahvalta, helposti saan päänsärkyä. Kuulostaa hyvältä nämä valitsemasi tuoksut ♡

    VastaaPoista