sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lofootit 2015

Olen pari päivää tässä selannut reissukuvia ja yrittänyt saada siitä reilusta viidestä sadasta otoksesta jonkinlaisen lyhennetyn version.. Vaikea homma, mutta tässäpä teillekin muutama otos.

Mentiin siis Haaparannasta Ruotsiin ja siitä Kiirunan läpi Norjaan. Yksi telttayö oltiin Ruotsissa ja toinen yö Norjan puolella Narvikin lähettyvillä. Seuraavaksi yöksi meillä oli katto pään päällä Lofooteilla ja se paikka kyllä hurmasi meidät täysin! Sääkin oli mitä mainioin sen pari päivää mitä siellä ajeltiin. Aurinko paistoi ja lämmintäkin oli 18 astetta. Uimaan ei tarettu mennä, mutta ihanat hiekkarannat koluttiin kahlaten ja etsien aarteita :).

Aikaa olis pitänyt olla vielä yksi päivä lisää, ei ehditty käydä aivan saaren päässä, mikä jäi vähän kaivelemaan ja tullaan se vielä joskus kyllä katsomaan! Meillä oli Tromssassa hotelli varattuna, joten piti jatkaa matkaa. Yötä oltiin siinä välissä tunnelmallisesti vesisateessa teltassa!

Tromssaan kun päästiin, oli ilma vieläkin pilvinen, mutta ei onneks satanut. Meidän hotelli oli saaren toisella puolella, eikä auton kanssa huvittanut sinne keskustaan lähteä seikkailemaan Polaria-reissua lukuunottamatta (akvaario), joten eipä siinä sitten oikein mitään nähty.. Vähän harmittaa, kun olis siellä Lofooteilla voinut olla pidempään. Mutta eipä sitä tiennyt..

Tromssasta lähdettiin sitten heti aamupalan jälkeen ajeleen kotiinpäin. Oli tarkoitus vielä yöpyä teltassa tai jossain siinä välillä, mutta Suomen kesä näytti parhaita puoliaan ja välillä satoi vettä ihan kaatamalla, joten telttayö ei oikein houkuttanut.. Kotiin ajeltiin sitten melkein yhtäsoittoa.. Haaparannassa oli pakollinen pysähdys : Rusta & Ikea :). Oltiin vaan aika myöhään siellä ja kaupat menossa jo kiinni niin tosi pikareissut piti tehdä molempiin kauppoihin. Ärsyttävää!! Kaikkea ihanaa uutta oli Ikeaankin tullut, mutta eikun hirveällä ravilla vaan ohi! Ens kertaa odotellessa..

Mutta nyt niihin kuviin! :

Mieletön vesiputous jossain matkan varrella Ruotsissa. Kuvasta vaan ei oikein saa mitään käsitystä kuinka valtava tuo oli..

Abiskossa Ruotsissa oli vielä jäitä ja lunta.. aika viileät uintikelit siis!

Löysin onneksi sen kivirannan, mistä etukäteen jo haaveilin!

Norjan puolella.

Hiekkarannalta se näytti..


..mutta olikin tällaista ihanaa simpukka-kivi-korallimurskaa! Tätä piti vähän tuoda kotiinkin asti!


Voiko kauniimpaa luonnon omaa taidetta olla?  Mun makuuni aika täydellinen! Tällaista sileää kalliota oli koko ranta täynnä.

Näillä rannoilla oltiin toinen telttayö, maisema teltan suulta ei ollut ollenkaan huono :)

Lofooteilla, majapaikan pihalta oli myös ihan kivat maisemat!

Todistusaineistoa että minäkin kävin kinttuja kastelemassa! Simpukoitten perässä jääkylmään veteen vaan!

Käytiin monella rannalla, niitä oli useita siellä. Ihanaa valkoista hiekkaa!



Hevosparkki :). Yhdelle rannalle mennessä oli tien laidassa hevostila ja jonkinlainen leirintäalue asuntoautoille. Hevosia oli paljon ja ne tuli meitä aidan viereen moikkaamaan :)

Autossa istumista oli tietenkin paljon, mutta yhtään se ei puuduttanut, kun odotti vaan niitä mutkan takaa tulevia huikeita näkymiä! Mietittiinkin miehen kanssa että kyllästyisköhän näihin maisemiin kuitenkin joskus, jos asuisi tuolla? Varmaan ainakin talvella on aika karu meininki..

Tämä paikka oli tosi hieno! Kuvasta ei näy korkeuserot kovin hyvin, mutta tässä ollaan kiivetty rinnettä ylös jonkin matkaa

Jyrkillä rinteillä oli kymmenittäin lampaita laiduntamassa. Näitä päästiin ihan läheltä katselemaan ja nekin katseli meitä aivan yhtä tohkeissaan :P

Lofoottien yöpaikka, tuo punainen iso rakennus.

Vähän lisää simpukoita ja kiviä

Lottovoiton jälkeen vois kesämökin laittaa tuonne vastarannalle..

Tromssan sillalla

Kotiinlähdön aika.. ilma on yhtä riemukas kuin mielikin.. Onneks nähtiin ne kaikki vuoret mennessä, takasin tullessa ei oikein maisemat säväyttäneet..


Suosittelen kyllä lämpimästi Lofootteja matkakohteeksi jos se on  vielä kokematta! Aikaa ja bensaa vaan riittävästi! Me oltiin nyt se kaks päivää siellä ja kolmas jos ois ollut niin ois ehkä riittänyt. Tai neljä.. Asuntoautoja ja turisteja oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta eipä se haitannut, kun matkanteko siellä on muutenkin hidasta. Rauhallista seutua, välillä joku isompi kylä kun ajelee eteenpäin. Käsittämättömän upeat maisemat koko ajan ja ne rannat! En olis sellasia uskonut sieltä löytäväni, niin upeita! Eikä yhtään hyttysiä!!

Ihana reissu siis.. tuo Tromssa nyt vähän harmittaa, ois kai sielläkin jotain ollut jos ois jaksanut enemmän seikkailla.. Täytyy laittaa sekin joskus uusintaan.





4 kommenttia:

  1. Siis enpä ole hetkeen nähnyt kuvia näin mahtavista maisemista.
    Aivan ihanan näköistä.
    Upeaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Maisemat on vielä ihanampia luonnossa! Harmittaa niin noissa kuvissa, kun ei ne näytä miltään siihen verrattuna mitä ne oikeasti on.. Mukavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka upeat maisemat!
    Lofootit on kokematta samoinkuin Norjan vuonot. Hinku molempiin on kova.

    VastaaPoista
  4. Kannattaa kyllä mennä! Kun yhdessä paikassa käy, haluaa niitä maisemia lisää ja lisää ;)

    VastaaPoista