keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

HIIT ja hyvä olo

Aiemmin puhuin jo terveydestä. Kun ympärillä on huonovointisuutta niin sitä alkaa miettiin omaa terveyttään ihan uudelta pohjalta. Olen koittanut lisätä liikuntaa entisestään ja yrittänyt saada painoa putoamaan (mitä se ei kyllä tee!) syömällä vähemmän hiilareita.

Liikuntapuolella olen innostunut HIIT treenaamisesta. Onko teille tuttu?
Eli treenit on nopeat ja raskaat ja tehot on toivottavasti paremmat mitä tasapaksussa puurtamisessa mitä normaalisti ja ennen tätä olen paljon tehnyt.


Tutkimuksia on tehty ja niistä en ala nyt paasaamaan sen kummemmin, on myös tutkittu, että kaikille tämä treeni ei tuo tulosta, vika kuulemma ihan geeneissä, mutta musta tuntuu, että mulle tämä tehoaa ainakin jonkin verran.

Aloitin homman tutustumalla Bikini Hiit Challenge-ohjelmaan. Tilasin kolmen viikon jakson ja alkuun en jaksnut tehdä yhtään! (Bikinikunto ei ollut tavoitteena, vaan yleiskunnon kohentaminen).

Olin puolikuollut, enkä edes taipunut kaikkiin liikkeisiin! Ajattelin että ei hyvänen aika kun on huonossa kunnossa tämä lady.. Mut niin vaan kolme viikkoa sinnikkäästi treenasin ja voin todeta että muutos on huomattava! En nyt missään huippukunnossa tietenkään ole, mutta oli ihanaa huomata miten sitä koko ajan jaksaa paremmin!

Kolmen viikon jälkeen sai vielä bonusviikon ja koko ohjelma on käytössä kolme kuukautta netissä ja kaikki treenit ja ohjeet saa tallentaa itselle talteen, joten tässä on treeniohjelmaa pitkäksi aikaa. Hinta ei näihin nähden tunnu yhtään pahalta!

Kirjastosta lainasin vielä kirjan kyseisestä aiheesta ja se vielä lisäsi mun uskoa tähän treenisysteemiin. Jos saan saman tuloksen viiden minuutin treenistä, mitä tunnin kävelystä, niin kumman valitsen? No, ehkä molemmat.. tunnin lenkillä koira ulkoilee ja oma pääkoppa tyhjenee, mutta viiden minuutin treenillä teen tulosta :)


Kannattaa kokeilla! Mä olen  supertyytyväinen ja siksi nyt tätä muillekin suosittelen! Netissä voi olla muitakin treeniohjemia, mä olen nyt tutustunut vaan tuohon yhteen.


Reipasta päivää!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti