torstai 18. syyskuuta 2014

Kirppiksellä

Taas oli aika ottaa kirpparilta oma pöytä ja raivata urakalla tavaraa kiertoon kaapeista. Helppo oli löytää myytävää, mutta työlästä hinnoitella.. Kuitenkin se on aina sen vaivan väärti ja vaikkei myyntisaldo nyt kovin suuri olekaan, on taas sitten parempi mieli kun saa jotain pois. 

Pitäisi kyllä taas tehdä oikein suursiivous noihin kaappeihin. Ahdistaa toisinaan niin nuo kamat.. Paljonhan sitä toki lapsiperheessä tavaraa tarvitaan, mutta on sitä rehellisesti ylimääräistäkin. Viime vuonna innostuin siivoamaan, kun luin kirjan Koti siistiksi (Donna Smallin). Pieni tehokas kirja, joka innosti! Kannattaa lukeaa, jos siivousinto tökkii..


Täytyy myöntää että olen lievä shoppailufriikki (eikös kaikki naiset vähän ole..). Tulee ostettua usein pelkäksi piristeeksi tavaraa, ja kuinka kauan se sitten piristääkään on ihan toinen juttu.. Huono omatunto siis vaivaa usein, ja olen sen verran ekohenkinen, että koko maapallon tulevaisuus huolestuttaa aika ajoin.. Mutta miten oppia olemaan parempi kuluttaja? Ei ihan yhdessä yössä tapahdu..

Kirpparille siis lähti tavaraa. Ja sehän on sitten kiva aina kun käy tsekkaamassa omaa pöytää, kierrellä vähän muitakin.. Tällä kertaa mulla oli onneksi niin kiire palaveriin että en ehtinyt kuin pari pöytää katsoa. Mukaan lähti varsin edulliseen yhden euron hintaan nämä kaksi kynttilänjalkaa. Tällä reissulla ei siis omatunto ahdistellut! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti